Kuinka vältyt olemasta transfoobikko – helppo ohjeistus kaikenikäisille

Moni on saattanut kuulla erikoisia syytöksiä siitä, että on transfoobinen – vaikka ei mielestään ole tehnyt tai sanonut mitään, minkä voisi järjellisesti kuitata fobiaksi. Ajattelin siksi tehdä tämän helpon ja lyhyen listauksen siitä, kuinka sinäkin voit olla parempi liittolainen ja jatkossa tiedostaa fobiasi paremmin.

(Huom. vaikka pyrin luomaan mahdollisimman tyhjentävän oppaan, on otettava huomioon se, että säännöt muuttuvat jatkuvasti. Tämäkin teksti saattaa siis olla auttamattoman vanhentunut jo parin viikon kuluttua. En ota vastuuta siitä, jos seurasit ohjeistustani ja sait silti fobialeimasimesta otsaasi. On sinun vastuullasi kouluttaa itseäsi aiheesta joka päivä.)

1. Älä ole lesbo, bi tai homoseksuaali sanojen alkuperäisessä merkityksessä. Ymmärrä, että seksuaalinen suuntautuminen on identiteetti. Pyri eroon inhottavista genitaalifetisseistäsi, äläkä missään nimessä korosta sitä, että olet syrjivästi kiinnostunut vain “samaa sukupuolta” olevista henkilöistä. Sukupuolia ei oikeastaan ole edes olemassa, tämä lienee päivänselvää. Tai itse asiassa on olemassa tuhansia biologisia sukupuolia. Tässä ei ole minkäänlaista ristiriitaa, hyväksy tämä tieteellinen fakta.

2. Älä puhu mistään ”detransitioitumisesta.” Sisäistä se, että olit alun alkaenkin vain cis, etkä aito trans. Mikäli ehdit jo käydä läpi esim. kirurgisia kehonmuokkauksia, se on oma syysi. Älä huutele asiasta, se on sortavaa aitoja transihmisiä kohtaan. On parempi tuntea syyllisyyttä siitä, että yritit epäoikeudenmukaisesti väittää olevasi jotain, mitä et ollutkaan. Tällainen on hyvin aggressiivista kiusaamista.

3. Älä puhu naisten kohtaamasta maailmanlaajuisesta alistamisesta. Naiseus ei liity mitenkään mihinkään. On hyvin vihamielistä ehdottaa, että transnaiset eivät muka olisi tällä hetkellä maailman sorretuin vähemmistö – huomattavasti sorretumpi, kuin yksikään nainen tai tyttö maailmassa. Itse asiassa suosittelen käyttämään em. ihmisistä sanaa ”epämies.” Se ei ahdista ketään.

4. Älä mainitse epämiehen kehoon liittyviä asioita, tai jos mainitsetkin, muista jättää oppressoiva sana ”nainen” pois. Jos olet epämies, viittaa itseesi ensisijaisesti eliminä tai ruumiintoimintoina. Se on inklusiivista, eikä lainkaan epäinhimillistävää. Jos et näe sitä, kuinka nainen-sanaa itsestäsi käyttäessäsi olet suorastaan väkivaltainen transnaisia kohtaan, suosittelen pohdiskelemaan etuoikeutettua asemaasi.

5. Etenkin lisääntymisbiologiaan liittyvät seikat ovat sellaisia, joissa täytyy olla tarkkana. On foobista esim. sanoa, että ”vain naisilla on kuukautiset” ja niin edelleen. Viittaa näihin asioihin vaikkapa sanoilla etureiällinen, verta vuotava henkilö, kohdullinen ihminen ja menstruoija. Nämä hienot uudissanat pelastavat joka päivä lukemattomia henkiä. Ethän halua olla osa globaalia transihmisten murhaepidemiaa käyttämällä kauheaa nais-sanaa? Sen ääneen sanominenkin saattaa triggeröidä transihmisiä ja muunsukupuolisia katastrofaalisin seurauksin. On huomaavaista ja ystävällistä ajatella ensisijaisesti heitä, maailman sorretuinta kansanosaa.

6. Älä kutsu itseäsi ”transseksuaaliksi,” se on vanhentunut ja loukkaava termi. Älä kerro oman transitiosi taustoista ja mahdollisista komplikaatioista sukupuolenkorjausleikkauksissasi. Älä missään nimessä tunnusta sitä tosiseikkaa, että olet mielestäsi silti aina syntymäsukupuoltasi, riippumatta transitioitumisestasi. Tämä on valheellista propagandaa. Trans on synnynnäinen olotila, tämä täytyisi kaikkien nyt pikkuhiljaa ymmärtää. Jos et tätä ymmärrä, et ole trans, vaan ilkeämielinen TERF ja transihmisten vihaaja.

7. Älä yritä vihjailla, että esimerkiksi ruumiintarkastustilanteessa toivoisit, että sinut tarkastaisi samaa sukupuolta oleva henkilö. Edelleen – vältä etenkin sanaa ”biologinen nainen.” On todella epäkohteliasta vihjailla, että transnaiset eivät olisi naisia. Yritä päästä eroon tällaisista preferensseistä. Transnaiset ovat naisia. Toista em. hokemaa niin kauan, kuin uskot, että se on totta. Tämä on ihan peruskohteliaisuutta.

8. Älä väitä, että transnaisilla olisi minkäänlaisia miehisiä piirteitä, olivat ne sitten ulkoisia tai sisäisiä. Älä jaa tietoa siitä, että transnaisten rikollinen käyttäytyminen on aivan samanlaista kuin miehillä. Älä missään nimessä vihjaile, että transnaisten rikokset olisivat muita miehiä useammin seksuaaliseen väkivaltaan liittyviä. Muista, että transnaiset ovat naisia. Nämä rikokset ovat siis naisten rikoksia. Kannattaisi sen sijaan keskittyä pohdiskelemaan sitä, miksi naisten osuus seksuaalirikoksissa on noussut radikaalisti viime vuosina esim. Briteissä. Syytä tälle emme kenties saa koskaan tietää. Naiset ovatkin kenties aina olleet lapsiinsekaantujia. Miehillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa. Transnaiset ovat naisia.

9. Älä ole eri mieltä transidentifioituvien ihmisten kanssa. Mistään. Ikinä. Se on sortoa ja osoittaa heti todeksi sen, että olet etuoikeutettu cis.

10. Älä esitä huolestunutta naisvankien tilanteesta. He ovat vankilaan itse joutuneet, ja ansaitsevat kaiken, mitä siellä tapahtuu. Transnaiset ovat naisia. He kuuluvat naisten vankiloihin. Mikäli naiset raiskaavat naisvankiloissa, se on kenties hieman erikoista, mutta vain naisten ongelma. Älä anna ymmärtää, että näissä teoissa olisi taustalla mies. Tämä on järisyttävä valhe ja hyvin transfoobinen väittämä. Transnaiset ovat naisia eikä heidän naispeniksillään ole mitään eroa naisten fysiologiaan.

11. Älä yritä vääristellä historiaa. Kaikki naiset, jotka ovat joskus pukeutuneet miehiksi, ovat tehneet niin vain siitä syystä, että he olivat trans. Mitään muuta motiivia tälle ei ole ollut. Älä myöskään puhu homoseksuaalien historiallisista virstanpylväistä – heillä ei ollut mitään tekemistä etujensa ajamisen kanssa. Homoilla ja lesboilla ei olisi mitään oikeuksia nykymaailmassa ilman rohkeita ja ällistyttäviä transihmisiä (pääosin transnaisia). Kiitä heitä, he tekivät lähestulkoon kaiken LGB-liikehdinnässä. Muun väittäminen on foobista valehtelua.

12. Älä vihjaile, että naisten vessojen ja pukuhuoneiden muuttaminen unisex-tiloiksi olisi millään tavalla väärin. Naispeniksetkin kuuluvat naisten tiloihin, sillä transnaiset ovat naisia. Mikäli sinulla on outo fiksaatio peniksiin, suosittelisin jälleen kerran miettimään pervouttasi ja etuoikeutettua asemaasi. Ymmärrä, että kaikki naiset kuuluvat naisten tiloihin. Transnaiset ovat naisia.

13. Älä yritä esittää huolestunutta esimerkiksi ratsastamalla alaikäisten tyttöjen mahdollisella epämukavuudella, sikäli kun he kohtaisivat pukuhuoneessa naispeniksen. Nämäkin tytöt ovat selkeästi vain fetisistisiä ruikuttajia. On hyvä opettaa lapsille pienestä pitäen, että transnaiset ovat naisia. Mahdollinen vaivaantuneisuus johtuu vain siitä, että tytöt ovat umpimielisiä foobikkoja. Ethän kasvata lapsestasi vihamielistä yksilöä. Kouluta lapsesi kieltämään sisäiset, irrationaaliset pelkotilansa. Transnaiset ovat naisia ja transtytöt ovat tyttöjä. Alapäihin tuijottelu on fobiaa ja väkivaltaa.

14. Lisää kaikkiin mahdollisiin some-tileihisi pronominit. Jos et näin tee, syyllistyt fobiaan. Mikäli vitsailet asialla, olet vaarallisilla vesillä – tällainen retoriikka on omiaan aiheuttamaan itsemurha-aaltoja transien ja muunsukupuolisten keskuudessa. Se on kiistämätön fakta, mutta en ehdi nyt linkata tähän mitään tutkimusta. Voit kuitenkin luottaa sanaani tässä.

15. Älä yritä esittää valheellisia väittämiä siitä, että naiseus ei muka olisi tunne. Emme voi tietää, mitä nainen tarkoittaa, älä siis edes yritä keskustella aiheesta. Tiedämme kuitenkin, että transnaiset ovat naisia. Tästä ei väitellä.

16. Jos olet epämies, ymmärrä, että sinun tulee aina asettaa transnaiset eli naiset ykkössijalle kaikessa. Älä vähättele heidän kokemaansa sortoa. He tietävät naiseudesta kaiken. Epämiehet ovat totta puhuen kaikki cis-etuoikeutettuja, eikä heidän pidä puhua mistään naiseuteen liittyvästä. Sen sijaan kannattaa käyttää oma energia siihen, että valistaa lesboja heidän vulvafanatismistaan. On suorastaan oikeamielistä sanoa lesboille, että he ovat transfoobisia genitaalifetisistejä sillä eivät pidä naispeniksistä. Transnaiset ovat naisia. Naisillakin voi olla penis. Tämä on ihan helppoa perusbiologiaa.

17. Älä pyydä mistään vertaisarvioituja tutkimuksia, äläkä missään nimessä kyseenalaista kenenkään väitteitä siitä, että lasten transiuttaminen saattaisi olla epäeettistä. On aivan yksinkertainen fakta, että minkäänlaisia väärinkäytöksiä asian tiimoilta ei ole tapahtunut eikä tapahdu. On todella foobista väittää muuta. Muista myös, että jotkut kavalat teinit ovat aivan omaa pahuuttaan väittäneet olevansa trans, vaikka ovatkin lopulta olleet cis. He eivät ansaitse myötätuntoasi – päinvastoin, heitä tulee karsastaa. Ks. myös kohta 2.

18. Muista nostaa metakka siitä, jos näet yhdenkin epämiehen puhumassa naisiin liittyvistä asioista. Transnaiset ovat naisia, heidän kuuluu antaa puhua naiserityisistä asioista. He ovat sorretuin ryhmä maailmassa. Epämiehet ovat lähes kauttaaltaan TERFejä ja transfoobikkoja – älä anna tällaisille vihamielisille oppressoijille mahdollisuutta puhua. Esim. Twitterissä on helppo blokata nämä aggressiiviset hullut. Muista myös välittää näistä tapauksista tietoa eteenpäin muille oikeamielisille. On täysin oikeutettua vaientaa ja häiriköidä em. kaltaisia epämiehiä, sillä heidän sanansa ovat kirjaimellista väkivaltaa. Heitä tuleekin solvata, nimitellä ja uhkailla, tämä lienee päivänselvää.

19. Toista lausetta ”transnaiset ovat naisia” joka tilanteessa. Tämä on inklusiivista kouluttamista. Mikäli joku pyytää sinua määrittelemään naisen, poistu paikalta ja estä henkilö. Nainen on kuka tahansa, joka identifioituu naiseksi. Se on aivan validi ja tyhjentävä määritelmä. Transnaiset ovat naisia. Epämiehet ovat epämiehiä. Tämä on lopulta aivan yksinkertaista.



20. Tiedosta, että kaikki transihmisyyttä kritisoivat ovat Putinin trolleja, Vatikaanin rahakasoissa kieriskeleviä äärioikeistonatseja, joita ei kiinnosta mikään muu kuin transihmisten kaltoinkohtelu ja kyykyttäminen. Jotkut muka-ovelat yksilöt väittävät, että he ovat kiinnostuneet naisten ja tyttöjen oikeuksista, mutta tämä on täysi valhe. TERF-natsit (usein nämä ovat epämiehiä) ovat maailman vaarallisin ihmisryhmä. Transnaiset ovat naisia.

21. Älä yritä väittää, että miehet olisivat syyllisiä mihinkään, ikinä. Esimerkiksi kaikki transnaisiin kohdistuva väkivalta on vain ja ainoastaan TERFien masinoimaa vihakampanjointia. Tämä on fakta. Minulla ei juuri nyt ole aikaa hakea tähän tilastoja, mutta usko vain minua tässä.

22. Transnaiset ovat naisia. Älä usko pöyristyttäviä väitteitä siitä, että tähän liittyisi minkäänlaista fetisismiä. Ainoat fetisistit tässä ovat nk. ”homot” ja ”lesbot.” Ei ole olemassakaan mitään autogynefiliaa ja tämä on aivan validi tosiasia.

23. TERFit ovat sekopäisiä, kulttiin hairahtuneita oppressoijia. Mikäli joku kehtaa väittää, että transaktivistit pyrkisivät projisoimaan ja esittämään valheellisia väittämiä, kerro tällle yksilölle, että TERFit ja heidän hullut liittolaisensa ovat itse kultisteja ja valehtelijoita. 

…Näin helppoa se lopulta on! Toivon, että tämän listan luettuasi ja sisäistettyäsi sinäkin nyt tiedät, kuinka olla kunnioitettava liittolainen.

Muista kuitenkin, että säännöt saattavat muuttua. Kaikista parasta onkin pitää suunsa kiinni koko aiheesta, sillä loppujen lopuksi et luultavasti tajua mistään mitään ja olet pohjimmiltasi etuoikeutettu pölvästi. Ainoa hyväksytty käyttäytymismalli on transideologian doktriinien myöntäminen biologisina, tieteellisesti todistettuina faktoina.

Lopuksi voimme kaikki toistaa yhdessä tätä hienoa mantraa. Toista niin pitkään, kunnes uskot sen todeksi. Mukavaa loppuviikkoa.

Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia. Transnaiset ovat naisia.

TERF eli legenda pelottavasta fasistinatsista

Olette saattaneet huomata, että etenkin sosiaalisessa mediassa käytetään useasti termiä ”TERF,” kun keskustellaan sukupuolen moninaisuuteen liittyvistä aiheista. Ihmisiä terffitellään heppoisin perustein ja sanaa käytetään pääosin herjausmielessä. Kohderyhmänä ovat lähestulkoon aina naiset. Mutta mitä TERF tarkoittaa, mistä se sai alkunsa ja miksi siitä on tullut niin yleinen haukkumasana? Entä minkälaisia ovat nämä terfeiksi nimitellyt naiset?

Käydään ensin lyhyesti läpi termin historiaa.
TERF on lyhenne sanoista trans exclusionary radical feminist, joka kääntyy suomeksi karkeasti ”transit ulossulkeva radikaalifeministi.” On vaikeaa olla varma siitä, kuka sanaa käytti aivan ensimmäisenä, mutta bloggaaja Viv Smythen voidaan nähdä kehittäneen termin vuonna 2008. Hän kritisoi tuolloin blogissaan erästä naiserityistä festivaalia. Smythe ei pitänyt siitä, että MichFest-juhlan järjestäjät sallivat osallistujiksi vain synnynnäiset naiset – transnaisia (eli biologisia miehiä) ei siis haluttu festareille. Vaikka hän oli alun perin promonnut kyseistä tilaisuutta, häntä koulutettiin juhlan ”transvastaisuudesta,” ja parin kuukauden päästä hän kirjoittikin aiheesta matelevan anteeksipyynnön. Siinä Smythe lupasi ja vannoi, että ei enää koskaan mainosta moisia TERF-tapahtumia. Bloggaaja sanoo, että hänellä ei ollut eikä ole valtaa siihen, kuinka termiä ruvettiin tämän jälkeen käyttämään, mikä on tietysti totta. Tästä kaikki kuitenkin siis sai alkunsa, ja sanaa ruvettiin transaktivismin paisuessa kierrättämään nettifoorumeilla vauhdikkaasti.

Somekeskustelussa – etenkin esim. Twitterissä, missä viestien pituutta kontrolloidaan – suositaan usein kaikenlaisia kirjainlyhenteitä, ja kenties senkin vuoksi termi ”TERF” rupesi leviämään internetissä kulovalkean tavoin. On myös kätevää, että keksittiin vihdoin sana kuvaamaan sellaisia naisia, jotka voidaan mieltää väärinajattelijoiksi. Ei sillä niin väliä, että TERF on jo sisällöllisestikin epäkelpo. Se on kaikesta huolimatta napakka ja latautunut. Sitä paitsi ”feminatsi” olikin jo hieman kulahtanut slurri: TERF on mukavan moderni ja monikäyttöinen.

Sana on valjastettu sellaisiin tilanteisiin, joissa halutaan nimenomaan näyttää naiselle kaapin paikka. Miehistä termiä ei niinkään käytetä, vaan heihin saatetaan viitata huomattavasti neutraalimmalla sanalla ”genderkriittinen.” TERF on siis kuka tahansa nainen, joka ei myönny nykyisen transaktivismin vaateisiin.


Pyysin Villeä lukaisemaan blogiani. Tarkoitan, “terffilässytystäni.”

Sanaan liitetään tätä nykyä paljon muutakin kuin oletettu ”transvastaisuus” tai ”transfobia.”  Jos olet TERF, olet automaattisesti jollain erikoisella logiikalla myös natsi, tai vähintäänkin oikeistolainen arvokonservatiivi. Olet arkaainen ja syvästi uskonnollinen raamatunpaukuttaja. Olet yksisilmäinen kiihkoilija, fanaatikko, ja genitaaleista pakkomielteisesti vauhkoava hyypiö. Terffiyteen yhdistetään myös usein rasismi. Perusteluna tälle oletetulle rasismille käytetään ilmeisesti sitä, että koska suurin osa murhatuista transnaisista on rodullistettuja prostituoituja Etelä-Amerikassa, terfit ovat rasisteja. Tämän tekstin voi käydä lukemassa ymmärtääkseen tätä… järkeilyä paremmin. (Paradoksaalista tässä on toki sekin, että kauheat TERFit ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että prostituutio on epäinhimillistävää ja siitä tulisi päästä eroon – ja auttaa seksityöhön pakotettuja tai itsensä myymiseen muuten päätyneitä yksilöitä löytämään muita keinoja itsensä elättämiseen.)

Terfeistä käytetään myös usein muitakin naisia halventavia sanoja, kuten huora ja lutka. Terfit ovat lisäksi rumia ja läskejä, ja salaa kadehtivat säteilevän kauniita transnaisia. Terfit ovat saastaa ja kuonaa, he ovat sievistelijöitä ja vanhanaikaisia moralisoijia. Terfit ovat tuholaisia ja äärettömän aggressiivisia hihhuleita, jotka pakkomielteen omaisesti suu vaahdoten rähisevät alistetuista transihmisistä ja suunnittelevat heidän joukkotuhoaan. Nettipalstoilla usein myös spekuloidaan sillä, ketkä näitä karmeita ihmisvihaajia rahoittavat: tietenkin tiukkapipoiset fundamentalistikristityt miljonäärit, tai kenties jopa itse Vladimir Putin.

Kuulostaa kaiken kaikkiaan hurjalta jengiltä. Termiin on liitetty lähes kaikki negatiiviset asenteet ja ismit fobiasta äärioikeistolaisuuteen. Mutta pitävätkö nämä väitteet paikkansa? Aloitetaan avaamalla sanaa itseään – mitä se tarkoittaa, ja mitä se ei tarkoita.

TERF on siis lyhenne sanoista ”trans exclusionary radical feminist.” ”Transit ulossulkeva” on jo lähtökohtaisestikin täysin virheellinen väittämä. Radikaalifeministien positio on se, että feminismin keskiössä ovat ainoastaan naiset. On tärkeää huomioida, että transmiehet ovat biologisia naisia – loogisesti täten heidätkin sisällytetään radikaalifeminismin piiriin. Sanat johtavat siis harhaan: olisi korrektimpaa sanoa ”male exclusionary feminism,” eli miehet ulossulkeva feminismi. En rupea tässä kirjoituksessa analysoimaan radikaalifeminismiä liikehdintänä sen enempää, mutta koen tarpeelliseksi tehdä tämän selväksi.

Tosiasiassa valtaosa naisista joita terffitellään eivät edes tiedä, mitä em. feminismi on – tai vaikka tietäisivätkin, eivät välttämättä koe liikettä omakseen. Sillä ei tietenkään ole merkitystä niille, jotka sanaa heittelevät ilmoille. Tätä nykyä TERF-leimasimesta saavat otsaansa aivan kaikki naiset, jotka kehtaavat puolella sanallakaan kyseenalaistaa genderideologian pääperiaatteita. Vähäinenkin epäilys siitä, että joku saattaisi suhtautua aiheeseen kriittisesti, on riittävä peruste TERF-herjan käyttöön. Kuten kultismi-tekstissäni jo sanoinkin, transliikkeen doktriinit tulee hyväksyä sataprosenttisesti, ja jos tähän ei suostu tai kykene, on automaattisesti TERF. Termi on niin monikäyttöinen, että sitä käytetään toisinaan jopa transidentifioituvia itsejään vastaan. Usein näissä tapauksissa suurin synti on ollut se, että tällainen transihminen tunnistaa synnynnäisen sukupuolensa, eikä esim. usko siihen, että ”transnaiset ovat kirjaimellisesti naisia.”

Vaikka itsekin pyörin eräillä karmeilla ”TERF”-palstoilla, en ole koskaan törmännyt vihamieliseen retoriikkaan saati siihen, että fantasioitaisiin minkäänlaisella väkivallalla. Vaikka sanailu on toisinaan kärkästäkin, em. alustoilla on tiukasti kielletty ihmisten solvaaminen ja haukkuminen (olivat he sitten trans tai mitään muutakaan), ja uhkailua ei sallita missään nimessä. Aggressiiviset viestit moderoidaan nopeasti, ja käyttäjiä saatetaan myös poistaa, mikäli heidän käytöksensä nähdään sääntöjen vastaisena. Alla lyhyt ote erään sivuston säännöistä:



Jännästi vaikuttaakin siltä, että aktivistijengi itse näkee märkiä unia terfien pieksemisestä ja raiskaamisesta, gulagille lähettämisestä, terfien valjastamisesta seksiorjiksi ja niin edelleen. Terfeille lähetellään alinomaa hyvin alatyylisiä, hyökkääviä viestejä, joissa heitä uhkaillaan mitä mielikuvituksellisimmilla väkivallan teoilla. Heitä syytetään natseiksi samalla, kun oman porukan pääjehut mm. käskyttävät seuraajiaan tuhoamaan kirjoja, jotka näkevät ”vaarallisiksi.”







Kannattaa myös tutustua sivustoon Terf is a Slur, josta löytyy lukemattomia vastaavanlaisia esimerkkejä rauhanomaisesta retoriikasta ja sorretun vähemmistön sympaattisesta suhtautumisesta naisiin.



Mutta jos ”terfit” eivät olekaan karmeita natseja ja murhanhimoisia fasisteja, keitä he sitten ovat?

Tässä muutamia esimerkkejä.

Jotkut ovat naisia, jotka ovat joutuneet väkivallan uhreiksi miesten osalta. He haluavat pitää kiinni naiserityisistä turvallisista tiloista. Taannoin Kanadassa eräs raiskaustukikeskus menetti julkisen rahoituksensa, sillä he eivät suostuneet ottamaan tiloihinsa naisiksi identifioituvia miehiä. Rahoituksen lopettamista masinoi etunenässä eräs vihainen transnainen nimeltään Morgane Oger. Tappuhkauksia käytiin kirjoittelemassa rakennuksen seinille; joku oli naulannut ovenpieleen kuolleen rotan. Keskus on edelleen pystyssä, mutta tätä nykyä se joutuu rahoituksessaan turvautumaan lahjoituksiin.



Kuvia Vancouver Rape Relief -keskuksesta.

Jotkut heräsivät genderideologian naisvihaisuuteen nähdessään, kuinka erään feministin kimppuun käytiin Speakers Corner -tilaisuudessa; ja kuinka naisten omia tapaamisia pyrittiin sabotoimaan savupommein.

Ehkä he kuulivat pienehköstä tilaisuudesta, jossa naiset puhuivat omista oikeuksistaan – transaktivistien riehuessa samalla ulkona, hakkaamassa ikkunoita ja huutamassa uhkauksia ja herjoja. Häiriköinti oli aggressiivista ja pelottavaa. Jotkut tilaisuuteen osallistuneet naiset saivat paniikkikohtauksia; monet itkivät pelosta. Poliiseja oli kyllä lähistöllä, mutta he eivät nähneet tarpeelliseksi puuttua asiaan.

Toiset taas havahtuivat siihen, mitä tapahtuu vankiloissa: transidentifioituvat miehet häiriköivät ja raiskaavat naisvankeja, joiden tiloihin he ovat päässeet omalla ilmoituksellaan ”koetusta sukupuolestaan.” Tämän lisäksi naiset ovat nähneet hälyttäviä tilastoja siitä, kuinka moni naiseksi itsensä tunteva mies on tällä hetkellä vankilassa seksuaalirikoksista. Luvut ovat jokseenkin tyrmistyttäviä, kun niitä vertaa ns. tavallisten miesten vastaaviin tilastoihin.

Jotkut ovat detransitioituneita naisia, jotka liian myöhään tajusivat, että heidät oli saatettu lääkkeellisen ja kirurgisen transition tielle täysin väärin perustein. He tulivat sittemmin katumapäälle ja ymmärsivät, ettei heidän psyykkinen oireilunsa ollutkaan ”transiutta,” vaan jotain muuta. He haluavat pitää huolen siitä, että portinvartijuus tällaisiin hoitoihin pysyy tiukkana, jotta muut nuoret naiset eivät joutuisi kokemaan samaa kuin he.

Asiasta ovat huolestuneet myös esimerkiksi sairaanhoitajat, jotka ovat havainneet naisiksi identifioituvien miesten käyttäytyvän epäsopivasti naiserityisissä sairaalatiloissa.

Myös turvakodeissa työskentelevät tai niiden palveluja käyttäneet naiset pelkäävät, kuinka käy tällaisille tiloille vastaisuudessa, mikäli mies, joka sanoo olevansa nainen lasketaan väkivaltaa kokeneiden, traumatisoituneiden, haavoittuvaisten naisten joukkoon.

Jotkut ovat äitejä, joita kammottaa ajatus siitä, että itsemääritellyn sukupuolen turvin mihin tahansa naiserityiseen tilaan – kuten esimerkiksi kauppakeskuksen vessoihin – pääsisi vastaisuudessa kuka vain mies, joka on päättänyt ilmoittaa olevansa nainen. Näitä naisia ahdistaa se, että heidän alaikäiset tyttärensä joutuisivat jatkossa jakamaan tällaisetkin tilat aikuisten miesten kanssa. Huolen jakavat toki muutkin kuin äidit.

Moni on herännyt siihen, kuinka naisista tätä nykyä puhutaan: redusoimalla meidät ruumiinosiksi ja -toiminnoiksi sen sijaan, että meidät nähtäisiin kokonaisvaltaisina, autonomisina yksilöinä. Sanaa ”nainen” vältellään, vaikka puhuttaisiin sataprosenttisesti naisia koskevista asioista, kuten kuukautisista tai raskaudesta. Paradoksaalisesti nais-sanaa käytetään monesti kuitenkin tyttöfiiliksiä tuntevista miehistä. Naiset on siis sysätty syrjään omasta viiteryhmästään, ja naiserityinen sanasto on päivä päivältä esineellistävämpää.

Lääkäritkin ovat alkaneet soittaa hälytyskelloja, sillä he ovat huomanneet, että etenkin lapset ja nuoret, jotka kokevat olevansa trans, ovatkin tosiasiassa eläneet perheissä, joissa homo- ja lesbofobia jylläävät. Sen sijaan, että vanhemmat olisivat hyväksyneet homoseksuaalin lapsensa, he ovatkin mieluummin transiuttaneet hänet ”heteroksi.” Alaikäisillä on myös runsaasti aiempaa traumataustaa ja he saattavat olla seksuaalisen hyväksikäytön uhreja.

Toiset tahtovat pitää urheilun tasa-arvoisena, eivätkä halua päästää mieskehoisia naisurheiluun – mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että miesten fysiologinen ylivoima ei katoa transitioitumisen jälkeenkään, ja naisten riski vammautua urheilussa kasvaa, mikäli heidän joukkoonsa päästetään pelaamaan biologisia miehiä.


Kuvan voittaja on transnainen (biologinen mies), Laurel Hubbard. Liittyy yllä linkattuun artikkeliin.
Hubbardista uutisoitiin vastikään myös Suomessa.

Jotkut ovat lesboja (ja homoja), jotka ovat omin silmin nähneet ja kokeneet heihin kohdistuvan vihamielisyyden ja vähättelyn, suoranaisen homofobian, jota heidän suuntaansa kaatavat genderideologian turvin ”vasemmistolaisliittolaisetkin” transaktivistien lisäksi. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä Suomessa vastikään perustetun LHB-Liiton häiriköinti ja solvaaminen. Alla muutama muukin esimerkki progressiivisesta homofobiasta. Lisää vastaavaa sanailua löytyy täältä.

Naiset ovat myös huolissaan siitä, että pidätystilanteessa heille saattaisi jatkossa tehdä ruumiintarkastuksen mies, mikäli tämä vain on ilmoittanut olevansa nainen.

Eräs maailmankuulu kirjailijakin on havahtunut tähän nais- ja homovihamielisyyteen, ja hän haluaisi, että naisia kuultaisiin heitä perustavanlaatuisesti koskevassa asiassa. Hänkin on kokenut transaktivistien myrkyllisen, kiihkomielisen vihaviestinnän, kun kehtasi asiasta suunsa avata. Eräälle naisprofessorille jouduttiin palkkaamaan henkivartijat, sillä transaktivistien häiriköinti oli jatkuvaa ja aggressiivista.

Toiset näkivät, kuinka rasistista transaktivistien kielenkäyttö lopulta onkaan: he rinnastavat monesti esimerkiksi afroamerikkalaiset naiset miehiin, tai erottavat heidät muista naisista ihonvärinsä perusteella. (…Mutta TERFit ovat rasisteja? Logiikka on jälleen huipussaan.)




Monet ovat yksinkertaisesti naisia, jotka ovat nähneet transaktivismin ja genderideologian sydämeen. He huomasivat liikehdinnän avoimen naisvihamielisyyden. He tunnistivat arkaaisen ajattelumallin “sukupuoli-identiteeteistä” (jotka ovat lopulta vain kulahtaneita stereotypioita), sekä retoriikan, jossa homouskin haluttaisiin omana totuutenaan kieltää. Se esitetään tätä nykyä asiana, joka olisikin vain päätös tai persoonallisuuden piirre; voivathan miehetkin olla näinä päivinä lesboja.

Moni nainen on menettänyt ihmisiä lähipiiristään, jos he ovat esittäneet kriittisiä mielipiteitä genderideologiaan liittyen. Kuten sanottua, pienikin epäilyksen häivähdys riittää TERF-slurrin käyttämiseen – ja äärimmäisissä tapauksissa myös sosiaalisista ympyröistä heivaamiseen, oli kyseessä sitten kaveripiiri tai harmiton harrastusryhmä.

Entä ketkä ovat näiden karmeiden, kohtuuttomien, hirviömäisten TERF-naisten liittolaisia? Monesti homoseksuaalit miehet sekä transseksuaalit ihmiset, jotka eivät halua tulla yhdistetyksi tämän päivän vihamieliseen aktivismiin. Jokunen heteromieskin mahtuu joukkoon – esimerkiksi brittikäsikirjoittaja Graham Linehan, sekä myös koomikko Ricky Gervais (vaikka jälkimmäisen liittolaisuus ei olekaan niin selkeää kuin Linehanin, joka on paneutunut asiaan suoranaisella apinanraivolla).

Kuinka on sitten rahoituksen laita – pitävätkö huhupuheet Kremlinin ruplavirroista paikkansa? Ovatko äärikonservatiivisten herätysliikkeiden rahahanat auenneet TERFien tukemiseen? Yksinkertainen vastaus: EI.

Naiset ympäri maailman ovat alkaneet järjestäytyä, mutta tämä kaikki on saanut alkunsa ruohonjuuritasolta. Suuret yhtiöt ovat lähteneet transjunaan innosta puhkuen, ja heitä kiinnostaa tässä tietenkin vain rahoiksi pistäminen: en ole kuullut yhdenkään isomman tahon (oli sitten kyseessä korporaatio tai esimerkiksi jokin suurempi järjestö) antavan minkäänlaista rahallista avustusta ideologiaan kriittisesti suhtautuville yhdistyksille, saati yksilöille. Kampoihin kyllä pistetään, mutta esimerkiksi oikeusjutuissa “fobiasta” syytetyt naiset joutuvat turvautumaan varainkeruusivustoihin. Edellä upotin linkin Raquel Rosario Sánchezin tapauksesta – siihen kannattaa tutustua, sekä lukea hänen saamastaan edistysmielisestä kohtelusta Bristolin Yliopiston taholta.

Niin – ketkä siis lopulta ovatkaan regressiivisiä, vihamielisiä, fasistiseen ajatteluun taipuvaisia, väkivallalla uhkailevia ja sillä fantasioivia, häiriköiviä öykkäreitä?

TERFit?

Vaiko kenties nykypäivän höyrypäisimmät transaktivistit sekä heidän ideologiasta sokaistuneet liittolaisensa itse?
Jos luit tekstin loppuun asti, toivon, että pohdit jatkossa sitä, kuinka sanaa TERF käytetään – ja etenkin sitä, keistä sitä käytetään, ja miksi. Mikäli olet itse terffittelijä, suosittelisin istahtamaan hetkeksi nurkkaan pohdiskelemaan sitä, minkälainen retoriikka on sopivaa julkisessa keskustelussa, kun aiheena ovat naisten, lasten ja homoseksuaalien oikeudet.



(HUOM. kriittisyys ideologiaa kohtaan ei edelleenkään ole kenenkään ihmisoikeuksien kieltämistä, saati minkäänlaista vihaa, fobiaa tai vastaisuutta, tehtäneen tämä jälleen selväksi. Autoritääristä, vahingoittavaa liikehdintää täytyy pystyä arvostelemaan joutumatta jatkuvan pelottelun ja alatyylisen haukkumisen kohteeksi.)


______
Lähteenä käytetty osin tätä erinomaista Twitter-ketjua sekä siitäkin löytyviä kuvia sekä uutisia. Seuratkaa tiliä, jos uskallatte!

LHB-Liitto & “oikeamielinen homofobia”

Suomeen perustettiin 14. toukokuuta uusi ryhmä homoille, lesboille ja biseksuaaleille. Toisin kuin esimerkiksi SETA, LHB-liitto puhuu hyvin selkeästi seksuaalisen suuntautumisen ja biologian yhteydestä. ”Meille seksuaalisen suuntautumisen määrittelyssä on olennaista, että biologisen sukupuolen käsitettä ei korvata sukupuoli-identiteetillä ja että sukupuolen myönnetään olevan muuttumaton ja kaksijakoinen,” he kirjoittavat sivuillaan. On perin outoa, että vuonna 2021 tämä pitää aivan ääneen sanoa, mutta tähän on joka tapauksessa tultu.

Liitto esittelee kotisivullaan näkemyksiään esimerkiksi juridisen sukupuolen muuttamiseen sekä lasten & nuorten sukupuolidysforiaan liittyen. Teksti on asiallista ja näkökantojen tueksi on myös linkattu erilaisia tutkimuksia. Ketään ei solvata eikä kenenkään ihmisoikeuksia olla millään lailla kieltämässä tai vähättelemässä. Toki tässä ei tarvitse minua uskoa – kukin voi käydä itse lukaisemassa, minkälaisia mielipiteitä Liitolla on, ja vetää sitten omat johtopäätöksensä heidän motiiveistaan.

Niin sanottuna genderkriittisenä naisena olen toki alun alkaenkin kaikesta heidän kanssaan samaa mieltä, joten minulla voidaan todeta olevan nk. ”positiivinen ennakkoasenne” heitä kohtaan. Vaikka osasin odottaa, että em. kaltainen ryhmä tulisi saamaan osakseen häiriköintiä ja halventamista, olin siitäkin huolimatta järkyttynyt ryöpytyksen määrästä ja kommenttien ilkeämielisyydestä. Ja mikä olikaan suurin syy tähän mustamaalaamiseen ja haukkumiseen? Genderideologiaan kriittisesti suhtautuminen ja keskittyminen vain seksuaalivähemmistöjen asioiden ajamiseen.

Näen aiheelliseksi erikseen alleviivata sitä, että transseksuaalisuus ei ole seksuaalinen suuntaus, eli sen jättäminen pois seksuaalivähemmistöjen omasta ryhmästä ei ole syrjintää. Tämän lisäksi transihmisillä on Suomessakin omia etujärjestöjään, jotka ajavat 99% transasiaa – ja se heille tietenkin suotakoon.
Kullakin on oikeus järjestäytyä.

Paitsi ilmeisesti lesboilla, homoilla ja biseksuaaleilla, jotka eivät usko sukupuolen moninaisuuteen saati siihen, että heidän seksuaalinen suuntautumisensa liittyisi kenenkään sisäiseen, subjektiiviseen (joskus myös alati muuttuvaan) ”sukupuoli-identiteettiin.” Katsotaanpa, kuinka kannustavasti ja ystävällismielisesti LHB-Liitto otettiin vastaan.

(Ironista tässä on toki sekin, että tätä mollaamista ja parjaamista harrastettiin hyvin innokkaasti vain pari päivää ennen kansainvälistä Homofobian vastaista päivää, jota vietettiin siis 17. toukokuuta).

Aloitetaan!


Profiilissaan Nitin kertoo, että hän “flirttailee” ihmisoikeuksien kanssa. Toden totta. Hän ei ole järin ihastunut ihmisoikeuksiin, vaan vinkkailee niille näemmä silmää vain silloin, kun voi kokea saavansa tästä hekumallisia wokepisteitä.

Nitin jatkaa:



Isoja sanoja. Kielletään olemassaolo; sorretaan ja vihataan. On hengenvaarallista toimintaa järjestäytyä ajamaan vain homo- ja biseksuaalien asiaa. Emme tosin koskaan saa selville, millä tavalla tämä oletettu hengenvaarallisuus ilmenee, mutta ei sillä väliä. Tärkeintä on ilmeisesti kiihottaa ihmisiä täysin harmitonta, hyvin pientä ryhmää vastaan. (Kysyin Nitiniltä Twitterissä, miksi LHB-Liitto on ihmisoikeuksien vastainen, mutta hän ei koskaan vastannut.)

Muut lähtivät pian mukaan mustamaalaukseen ja herjaamiseen.



(Huomatkaa retweettaajat: Panda Eriksson on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa ja Riikka Pöntinen Feministisen puolueen ehdokkaana Tampereella. Myös Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja Elina Nikulainen avasi aiheesta sanaisen arkkunsa, mutta poisti sittemmin tuomitsevan viestinsä vedoten “toiseuttavaan kieleen.”)

Summa summarum: älkää seuratko, älkää jakako, älkää lukeko. Aivan kuin olisin puhunut tällaisesta retoriikasta aiemminkin.

Hyveellisyyspisteitä keräiltiin ahkerasti. Alla olevan kuvakaappauksen Ari-Pekka on Piraattipuolueen Vaasan vaalipiirin puheenjohtaja. Ilmeisesti hänenkin sisäinen homo- ja lesbovastaisuutensa on nyt perin oikeellista ja suorastaan hyvätapaista. Yksi järjen äänikin mahtui sekaan, tosin se hautautui nopeasti vihaviestien joukkoon. Kiralle sanoisin yksinkertaisesti, että samat sanat (joskin hieman eri syystä).


Tässä pari muutakin tsemppausviestiä Liiton Twitter-tililtä:



Myös Punk in Finland -sivulla keskusteltiin LHB-Liitosta kaunein sanankääntein:





Instagram-tilillään LHB-Liitto sai mm. seuraavanlaisia kannustusviestejä:



Näitä oli tusinatolkulla. Mikäli haluatte käydä itse katsomassa, niin voitte vierailla LHB-Liiton Instagram-sivulla. Uusimmista julkaisuista on jostain syystä otettu kommentointi pois päältä. Ken tietää, miksi.

Muistellaanpa tässä vaiheessa hieman sitä, miten Trans Ry:n puheenjohtaja Panda Eriksson on puhunut seksuaalisesta suuntautumisesta. Nämä viestit ovat viime vuoden kesäkuulta.




Toisin sanoen: jos olet lesbo, sinua voivat kiinnostaa myös penikset. Näin on Panda meille kertonut, ja sitä on uskominen, sillä Panda on kokemusasiantuntija.
Omiin korviini em. retoriikka kalskahtaa homojen ja lesbojen eheyttämiseltä. Lisäksi Eriksson käyttää homoseksuaaleista jokseenkin rumia termejä, kuten “genitaalifetisisti” ja “vulvafanaatikko.” Eli jos toimit oman suuntautumisesi mukaisesti, se on melkein OK, mutta silti pohjimmiltaan kuitenkin transfobiaa ja syrjintää. Kaikkien kehojen tulee käydä; se on vain omasta päätöksestä kiinni. Kuinka… avomielistä.

Kaiken tämän jälkeenkin Panda Erikssonin luotsaama Trans Ry julkaisi pari päivää sitten Twitter-sivullaan seuraavan kannanoton, jonka puheenjohtaja itsekin toki retweettasi:


Viestintä on Trans Ry:n puheenjohtajalta hieman paradoksaalista. Ei anneta tilaa vihalle tai syrjinnälle, mutta kerrotaan lesboille, kuinka heidän seksuaalinen suuntautumisensa on fetisismiin verrattavissa olevaa “vulvafanatismia” – lisäksi kompataan Twitter-viestejä, joissa lesbojen, homojen ja biseksuaalien omaa ryhmää kutsutaan täysin perusteettomasti ihmisoikeuksien vastaiseksi. Kuka vihaakaan ja ketä?

Myös nainen, joka jokseenkin pompöösisti kutsuu itseään myös sanalla “The Feminist,” oli twiitannut seuraavaa:


Feminismistä Tiinalla vaikuttaisi olevan jokseenkin mielenkiintoinen näkemys, mutta ns. DARVO-taktiikan hän on omaksunut tehokkaasti. DARVO on lyhenne sanoista Deny, Attack, Reverse Victim and Offender, ja suomeksi tämä kääntyisi karkeasti “kiellä, hyökkää, ja käännä uhri syylliseksi.” On typerryttävää (joskaan ei yllättävää) nähdä täysin kultille sokaistuneen ihmisen syyttävän arkisia homo- ja biseksuaaleja vihanlietsonnasta, “ideologisesta ajattelusta” ja lääketieteellisten faktojen kieltämisestä.

Aivan ensimmäiseksi julkaisemani kuvan Nitin Sood oli myös jakanut tämän empaattisen viestin, jossa toivotaan, että ihmisille koituisi seurauksia transfobiasta. (Muistakaa, että “transfobiaa” on tätä nykyä jopa sen tosiseikan tiedostaminen, että naisilla ei ole peniksiä, ja lesbot eivät peniksistä viehäty.) Emme saa selville, minkälaisista seurauksista on tarkalleen ottaen kyse, enkä väitä että Utu-Taival kehottaisi tässä väkivaltaan – viesti kuulostaa siitäkin huolimatta hennosti verhotulta uhkailulta:



Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä – viesti, joka oli ilmeisesti tarkoitettu vähättelyksi ja panetteluksi (pun intended), mutta osui aikalailla napakymppiin.



Toden totta, “keskenään nussimista” tässä homot, lesbot ja biseksuaalit kaipaavatkin, eivätkä mitään 2021-vuoden dystooppista eheyttämistä, jossa lesbot pitävät peniksistä ja homoille täytyy kelvata vagina.

Vihaviestejä, haukkumista, parjaamista, alatyylistä nimittelyä, uhkailua ja mustamaalaamista löytyy aiheen tiimoilta runsaasti kaikenlaisilta somealustoilta. Suosittelisin ihmisiä miettimään aivan tosissaan sitä, ketkä tässä lopulta ovat vihamielisiä, regressiivisiä, ideologialle sokaistuneita fanaatikkoja.


***
Loppukommenttina: kaikki kuvakaappaukset ovat julkisilta tileiltä otettuja, en siis näe asiakseni piilottaa kenenkään nimiä saati nimimerkkejä. Jos joku on niin rohkea, että kokee oikeudekseen solvata ja loukata LHB-ihmisiä tällä tavoin, niin minä en rupea nimiä sensuroimaan. Jatkossa toki em. henkilöt (sekä ne sadat muutkin, jotka tähän kiusaamiskampanjaan suu vahdoten ottivat osaa) voisivat itse sensuroida omia homovihamielisiä ulostulojaan, ja käydä vaikkapa huutamassa tyynyyn sen sijaan, että viitsisivät lähettää kaiken kansan nähtäville tällaista sontaa.

Muunsukupuolisuus eli falski pako naiseudesta

Puhutaanpa hieman yksityiskohtaisemmin niin sanotusta muunsukupuolisuudesta. Keskityn tässä pääosin muunsukupuolisiin naisiin.* Aikaisemmista teksteistäni poiketen annan vaihteeksi palaa, joten jos joku kammoksuu räpättämistä, kannattaa lukeminen lopettaa tähän.



Lainaan taas SETA:a, joka kertoo meille, että ”kun puhutaan muunsukupuolisuudesta, tarkoitetaan sukupuoli-identiteettiä, joka ei ole yksiselitteisesti miehen tai naisen identiteetti, vaan näiden yhdistelmä tai jotain aivan muuta.” 

Olen pohdiskellut tätä sukupuolitunteiden tai -identiteetin olemassaoloa (tai pikemminkin niiden olemattomuutta) useankin eri naisen kanssa. Meistä kukaan ei pystynyt sanomaan, mikä sisäinen identiteettimme asian suhteen olisi. Kaikki näkivät naiseuden fyysisenä todellisuutena ja kiistämättömänä tosiasiana. Biologinen sukupuolemme ei levittäydy aivoihimme vaaleanpunaisena hattarana, eikä kerro meistä yksilöinä mitään muuta kuin sen, että olemme ihmislajin naaraspuolisia edustajia. Mielenkiinnon kohteemme, persoonallisuutemme, temperamenttimme ja pukeutumistyylimme eivät ole sidoksissa mihinkään naiseuden stereotyyppeihin.

Sitä ei toki voi kiistää, etteivätkö naiset kollektiivisena ryhmänään kokisi jatkuvaa painostusta olemisestaan ja elämisestään, mutta siitäkin huolimatta länsimainen nainen saa silti jokseenkin vapaasti valita sen, kuinka itseään ilmentää. Toiset mukautuvat nk. ”naismaisempaan” rooliin enemmän, toiset vähemmän, mutta naiseus ei siitä muuksi tule muuttumaan, eikä tämä valtaosalle naisista ole mikään identiteettikriisin paikka, vaikka moni totisesti kokeekin naiseuteen liitetyt odotukset ahdistavina.

Muusuilu tuntuu olevan kovassa huudossa etenkin tyttöjen ja naisten keskuudessa tätä nykyä. Yllä SETA:lta lainaamani tekstinpätkä selittänee osaltaan, miksi näin on – tehdäänhän siinä alustavasti sellainen virheellinen oletus, että valtaosalla ihmisistä olisi mukamas jokin miehen tai naisen identiteetti, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Vaikka sukupuolen moninaisuuteen uskovat ovat itse sitä mieltä, että he eivät sorru stereotyyppiseen ajatteluun, tosiasiassa heidän retoriikkansa perustuu hyvin pitkälti juuri kulahtaneisiin ennakkokäsityksiin siitä, mitä mieheys ja naiseus pitävät sisällään. On siis täysin ymmärrettävää, että moni SETA:nkin horinoita kritiikittömästi lukeva ihminen päätyy siihen lopputulokseen, että ei ole kumpaakaan sukupuolta: heidän on hankalaa tunnistaa mitään ”sukupuolittuneita” tuntemuksia itsessään, eivätkä he solahda mihinkään ennalta määritettyyn naisen tai miehen rooliin.
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että tämä muunsukupuolisuuden (tai non-binäärisyyden/agenderiyden) keksiminen oli varsin ovela siirto genderliikettä ajavilta. Enää ei siis tarvitse olla trans – sateenkaarikerhoon voi päästä ihan vain tuntematta mitään sen kummempaa omasta sukupuolestaan. Kätevää, eikö totta?

Yksi asia on tehtävä selväksi heti alkuun. Nainen ja mies ovat ihmislajin sukupuolet, mutta naisellisuus ja miehisyys sen sijaan ovat vain yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolistereotypioita. Naissukupuoleen liitetään esimerkiksi laittautuminen ja shoppailu – mutta nämä eivät tosiasiassa liity millään tapaa biologiaan. Termit naiseus ja naisellisuus sekoitetaan usein hämäävästi keskenään, tai niiden välille laitetaan aivan syyttä yhtäläisyysmerkit. Kun SETA valistaa meitä naisen ja miehen sukupuoli-identiteeteistä, he lopulta puhuvatkin sukupuolistereotyypeistä. Retoriikka on hyvin hämmentävää ja harhaanjohtavaa, enkä jaksa uskoa, etteikö tämä termien hämärtäminen olisi täysin tahallista.

Genderpöhinää liian läheltä seuranneet & siihen langenneet naiset ovat siis mitä ilmeisemmin haksahtaneet sellaiseen kuvitelmaan, että kaikilla naisilla olisi jokin ”naisen sukupuoli-identiteetti,” joka joiltain ainutlaatuisilta yksilöiltä saattaa kuitenkin puuttua. Ymmärrän joiltain osin sen, että kun tällaista ideologista sanahelinää tarpeeksi kauan kuuntelee, siihen on joidenkin myös helpompi alkaa uskoa. En siltikään käsitä sitä, kuinka kritiikittömästi moiset typeryydet hyväksytään tosiasioina. Muusut tuntuvat ajattelevan, että he ovat keksineet pyörän uudelleen kertomalla meille, että heiltä puuttuu sisäinen naiseuden tunne. Tosiasiassa he ovat vain omaksuneet tekotieteelliseltä kuulostavan sanan kuvaamaan… ei-yhtään-mitään.



Naiseus biologisena todellisuutenaan ei muutu, vaikka kehittelisin minkälaisen termistön kuvaamaan erilaisia tunnetiloja, mitä minulla naisena saattaisi olla tai olla olematta. Henkilökohtaiset tuntemukseni, sisäiset kokemukset itsestäni, vaatevalintani tai kommunikointityylini eivät fyysistä kehoani millään lailla muunna. En näe mitään hyötyä siitä, että yrittäisin uudelleennimetä olemukseni – itselleni tärkeämpää tässä maailmassa on tulla nähdyksi täytenä yksilönä, omana persoonallisuutenani: tasa-arvoisena kansalaisena muiden kanssa, sukupuolestani riippumatta. ”Nainen” on vain yksi minua kuvaava sana, ja se liittyy lisääntymisbiologiaani. Se ei itsessään ole latautunut termi, eikä kerro minusta ihmisenä enempää kuin vaikkapa sekään, että olen vaaleatukkainen. En liitä hiusväriini sen enempää mitään identiteettiä kuin sukupuoleenikaan.

Muunsukupuolisilla arkinen oleminenkin on nyt kuitenkin käännetty jatkuvaksi minuutensa ihmettelyksi ja oman erikoisuutensa pönkittämiseksi. Muusuille sana ”nainen” näyttäytyy suoranaisena mörököllinä. He tuntuvat liittävän sinänsä neutraaliin sanaan lukemattoman määrän negatiivisia mielikuvia ja ennakkokäsityksiä. Se on korkkareita, huulipunaa, tyynysotia ja juoruilua. Äitiyttä, hoivaviettiä, pitkiä hiuksia ja manikyyrejä. Tyllihameita, nukkeleikkejä, rom-comeja ja hattaraa. Naiseus on muusuille lopulta täysin yksiulotteinen naisellisuuden stereotypia, josta he muunsukupuolisuudellaan sitten kätevästi irtautuvat. Tosiasiassa he ovat yksinkertaisesti naisia, jotka ilmentävät itseään monin eri tavoin, usein hyvinkin epätyypillisesti (toisin sanoen he eivät ole stereotyyppipyramidin huipulla).

Valtaosa näistä muusujen tarinoista seuraa tismalleen samaa kaavaa. He kertovat esimerkiksi lapsina leikkineensä ns. poikien leluilla, eivätkä ole koskaan pitäneet naisiin liitetyistä stereotypioista. (Moni ei tietenkään ääneen sano sanaa ”stereotypia,” vaan sen sijaan puhistaan siitä, että on aina puuttunut tämä mystinen naisidentiteetti.) Joillain asiaan liittyy jonkinasteista oman kehon vierastamista. Jotkut ovat hakeutuneet töihin tai opiskelemaan miesvaltaisille aloille. Toiset eivät ajele sääri- tai kainalokarvojaan, tai eivät kenties ole koskaan innostuneet minkäänlaisesta itsensä ehostamisesta ja niin edelleen. Nämä kaikki ovat olevinaan jonkinlaisia todisteita siitä, että he eivät olekaan enää kokonaisvaltaisia naisia, vaan jotakin ihan muuta. He ovat spesiaalimpia ja omalaatuisempia kuin pösilöt naiset.


Koen tärkeäksi mainita, että tämä kuva EI ole alunperin tarkoitettu vitsiksi.

En kuolemaksenikaan voi ymmärtää, kuinka tällainen ajattelumalli olisi olevinaan edistyksellistä. Vielä pari vuotta sitten uskallettiin kyllä puhua siitä, että ei-tyypilliset naisetkin ovat ihan yhtä kaikki naisia, ja pyrkimyksenä oli nimenomaan laajentaa naiseuden käsitystä – ei supistaa sitä, kuten genderideologit näyttävät tekevän. Mutta tämä pseudoprogressiivisuus on tietysti monelle nimenomaan herkullinen tilaisuus osoittaa oma erikoislaatuisuutensa.

Muusuille ei ole valjennut se, että emansipoituminen ei tapahdu näennäisellä itsensä ulkoistamisella naiseudesta: todellista vapautumista on se, että aivan ylpeästi naisena on juuri sellainen, kuin mikä itselle tuntuu oikealta – oli sitten ”naisellinen” nainen tai ”ei-naisellinen” nainen, tai mitä tahansa siltä väliltä. Stereotypiat joutavatkin romukoppaan, mutta eivät ne sinne itsestään päädy. Sen eteen on tehtävä töitä. On uskallettava tunnustaa, että on nainen siinä missä muutkin, vaikka ei olisi koskaan kynsiään lakannut tai Barbeilla leikkinyt.

Itseäni näissä muunsukupuolisissa häiritsee kenties kaikista eniten se, että he tuntuvat näkevän tavalliset naiset itseään alempiarvoisina. Vähän pölvästeinä. Eihän kukaan muu nainen ole toki kuunaan kokenut olevansa siitä kulttuurisesta naisellisuuden käsityksestä poikkeava. Me tylsät tavisnaiset olemme kaikki aivan OK meihin liitettyjen ennakkoasenteiden ja stereotypioiden kanssa. Me emme taistele näitä vääristyneitä odotuksia vastaan. Emme kipuile vartaloidemme kanssa, tai vaikka kipuilisimmekin, ei se tietenkään ole yhtä hermoja raastavaa kuin arvon muusuilla. Me toki hyväksymme itseemme kohdistuvan häirinnän ja vähättelyn. Suurin ongelmamme onkin ilmeisesti se, ettemme ole tajunneet irtautua nais-sanasta, sillä sillähän naisiin kohdistuva sorto ratkeaakin! Pyyhkäistään vain sana ”nainen” pois, lisätään asiaankuuluville somealustoille englanninkieliset ”they/them” -pronominit ja sillä on vuosisatojen oppressio kuitattu. Voi, kuinka helppoa se olikaan, miksemme tätä heti tajunneet?!



Avoin välikysymykseni teille muunsukupuolisille: miksi ihmeessä kukaan nainen ”identifioituisi” arkaaisiin stereotypioihin?

Muusut tuntuvat ajattelevan, että tällä lapsellisella yrityksellään ulkoistaa jokin ”sisäinen minuutensa” fyysisestä kehostaan he vapauttavat naiset. Nope. Muusujen ensisijainen tehtävä on vapauttaa itsensä sanasta ”nainen” ja irrottautua oman sukupuolensa viiteryhmästä, ja siinä se. Heidän tarkoituksenaan ei ole koskaan ollut naisten vapauttaminen naisiin liitettyjen stereotypioiden, seksismin tai miesylivoimaisen kulttuurin kahleista. He vain haluavat sulkea itsensä siitä pois. Tästäkö pitäisi antaa jotain lisäpisteitä näille muusunaisille? Enpä usko.

Muunsukupuoliset väistämättä tunkevat myös täysin ideologiasta tietämättömät naiset johonkin ihmeelliseen fantasiamaailmaan, jossa nämä eivät ole tietenkään ikinä kokeneet naiseuttaan epämukavana, epämiellyttävänä, inhottavanakin asiana. Tämä tuntemus on vain muusuille tarkoitettu – he ovat ainoita, jotka ovat käsittäneet sen, että ainoa keino poistaa naiseuteen liittyvät ennakkoasenteet ja stereotypiat onkin vain ilmoittaa olevansa jotain muuta kuin nainen.

Muusujen silkka ylimielisyys ja jatkuva uhriutuminen näyttäytyvät niin sanotuille tavallisille naisille lähinnä kypsymättömänä ja itseriittoisena pelleilynä. Vaikka tunnen myötätuntoa tähän ilmiöön haksahtaneita nuoria tyttöjä kohtaan, parikymppisten ja sitä vanhempien kuvittelisi jo ymmärtävän tämän kohkaamisen pinnallisuuden. Mutta genderideologia ei toki olisi levittäytynyt näin laajalle & nopealla tahdilla, ellei sen vetovoima toimisi parhaiten nimenomaan yksilötasolla. On houkuttavaa tuntea kuuluvansa johonkin erityiseen ryhmään; kokea olevansa jotakin muuta ja ihmeellistä, ehkä hieman arvoituksellistakin. Ymmärrän juurisyyt ja motiivit, mitkä saattavat johtaa tähän ajatusharhaan lankeamiseen. Uskon myös, että valtaosa näistä nykyajan muunsukupuolisista tulee ”palautumaan” siihen omaan, muuttumattomaan sukupuoleensa ajan myötä.

Tulen siitäkin huolimatta nostelemaan kulmakarvojani kyseenalaistavasti aina, kun kuulen jonkun julistaneen itsensä muusuksi. Muunsukupuolisuus ei lopulta tule koskaan olemaan mitään muuta kuin valheellinen ja lapsellinen keino vapautua reaalimaailmasta ja asettaa itsensä muiden naisten yläpuolelle. Se on pelkurimaista pseudoemansipaatiota. 



*Tekstiä editoitu 12.05.: poistettu maininnat “nuorista” naisista, sillä korviini kantautui tietoa siitä, että tämä muusuilu ei missään nimessä ole vain nuorten naisten juttu.

Ne “pienet erot”

Tässäpä loistava kaavio aidon feminismin sekä genderideologian välisistä eroista.
Kunnia tästä hienosta piirroksesta kuuluu tänne.

(Muusuista ei kylläkään ole mainintaa, mutta tätä ilmiötä aion pian avata joka tapauksessa.)

Tapaus JK Rowling: planeettamme vaarallisin transvihaaja

JK Rowling on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista. Vaikka hänen teoksiaan ei olisi kuunaan lukenutkaan, suurin osa pystyy silti nopeasti nimeämään hänet Harry Potter -kirjasarjan luojaksi. Google-haulla ”tunnetuimmat kirjailijat nimen perusteella” saa eteensä tällaisen tuloksen:



Valtaosa yhdistää Rowlingin nimen yhä automaattisesti Pottereihin, mutta moni on saattanut huomata, että tätä nykyä hänen nimeensä liitetään usein myös sanat transfoobikko tai transvihaaja. Mistä ihmeestä siis on kyse? Kuinka maailmankuulusta lastenkirjailijasta kuoriutuikin yhtäkkiä fanaattinen transihmisten väheksyjä ja halveksuja?

Kun Rowling mainitaan vasemmistolais- tai liberaalimedioissa, hänen väitettyä fobiaansa ei pyritä yleensä sen kummemmin selittämään auki. Usein sanotaan vain, että hänellä on ”transfoobisia mielipiteitä,” ja se on sillä taputeltu. Tässä tekstissä tarkastelen hieman Rowlingin elämää, sekä paneudun hänen nykyiseen positioonsa syvemmin. Kukin päättäköön sen jälkeen itse, kuinka vihamielinen hän tosiasiassa on – vai onko?

Aluksi hieman historiaa. Joanne Rowling syntyi 31. heinäkuuta 1965. Hänen isänsä Peter työskenteli lentokoneenmoottoritehtaalla, ja äiti Anne jäi kotiäidiksi tyttärensä synnyttyä.
Kirjat olivat pienestä pitäen Rowlingille tärkeitä ja hän oli innokas lukija – kirjoittamisenkin hän aloitti jo lapsena. Teinivuosia varjosti kuitenkin äidin MS-tauti – johon hän myöhemmin menehtyi vuonna 1990 – sekä kireät välit omaan isään, jonka kanssa Joanne ei edelleenkään ole puheväleissä.  

Rowling valmistui Exeterin yliopistosta 1987 ja työskenteli sen jälkeen muun muassa Amnesty Internationalin leivissä. Äitinsä kuoleman jälkeen hän kaipasi kuitenkin maisemanvaihdosta, ja muutti opettamaan englantia Portugalin pohjoisosaan Porton kaupunkiin. Potter-maailmaa hän oli ruvennut kehittelemään jo aiemmin, ja niistä löytyykin runsaasti sekä yliopistopiireistä (ja Portugalistakin) ammennettua inspiraatiota.


Portugalilaisten yliopisto-opiskelijoiden univormu.

Portossa opettaessaan Rowling tutustui paikalliseen toimittajamieheen, jonka kanssa hän myöhemmin myös avioitui. Suhde oli kuitenkin koetteleva, sillä puoliso osoittautui väkivaltaiseksi hyväksikäyttäjäksi. Jatkuvat riidat kärjistyivät lopulta siihen, että mies heitti vaimonsa kadulle; Rowling vietti jonkin aikaa ystäviensä nurkissa, mutta sai viimein pariskunnan tyttären mukaansa, ja muutti lapsensa kanssa Skotlannin Edinburghiin. Työttömänä yksinhuoltajana hän oli omien sanojensa mukaan ”niin köyhä, kuin modernissa Isossa-Britanniassa vain voi olla, olematta kuitenkaan koditon.” Rowlingilla diagnosoitiin krooninen masennus, ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Esimerkiksi Potter-kirjasarjoista tutut ankeuttajat ovat Rowlingin omista depressiokokemuksista syntyneitä hahmoja. Toimeentulo- ja asumistuella elänyt kirjoittaja joutui myöhemmin myös hakemaan lähestymiskieltoa väkivaltaista puolisoaan vastaan tämän saapuessa Skotlantiin vaimoaan ja tytärtään etsien. Rowling erosi miehestään virallisesti 1995.

Vastoinkäymisistä huolimatta Rowling oli saanut ensimmäisen kirjansa käsikirjoituksen valmiiksi – se tosin ehdittiin hylätä kaiken kaikkiaan kahdessatoista eri kustantamossa, kunnes vuonna 1996 Bloomsbury näytti kirjalle vihdoin vihreää valoa. Harry Potter ja Viisasten Kivi julkaistiin ’97. Samana vuonna Rowlingille myönnettiin apuraha, jonka turvin hänen onnistui jatkaa kirjoittamistaan. Kuten sanottua, loppu onkin historiaa: kirjasarja kasvoi tasaista tahtia ja se sai tunnustusta lukuisten eri palkintojen muodossa. Tähän päivään mennessä Potter-kirjoja on myyty yli 500 miljoonaa kappaletta ympäri maailman ja niistä tehtiin myös suositut elokuvasovitukset, joista ensimmäinen valmistui vuonna 2001. Rowlingin ”ryysyistä rikkauksiin” -elämäntarina on nähty monesti inspiroivana senkin vuoksi, että vaikka hän pääsi Forbesin miljardöörilistalle vuonna 2004, hän lahjoitti omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen niin runsaasti, että 2013 hänen onnistui tipahtaa em. listalta.

Rowling keskittyy pääosin vähäosaisten ja lasten oikeuksien puolustamiseen, ja on lahjoittanut omaisuudestaan tukeakseen myös MS-taudin tutkimista ja hoitomuotoja. Kirjailijan kattavasta filantropiasta voi käydä lukemassa laajemmin hänen omilta nettisivuiltaan.

Miten kummassa tämän jonkinlaiseen nykyajan sankarittaren rooliin kivunneen naisen onnistui sitten tahrata näennäisen kunnioitettava ja hyväntahtoinen maineensa?

Kaikki alkoi jokseenkin mitättömän oloisesta jutusta. Rowling kertoo mielenkiintonsa heränneen sukupuoli- ja sukupuoli-identiteettiaihetta kohtaan jo pari vuotta ennen kuin hänet ”virallisesti peruttiin” (engl. cancel), ja hän otti toisinaan kuvakaappauksia sellaisista nettikommenteista, jotka koki kiinnostaviksi. Kerran hän kuitenkin erehtyi tykkäämään eräästä harhaoppisesta twiittauksesta, ja se nähtiin hyvin negatiivisessa valossa. Somehäiriköinti alkoi jo tuolloin, tosin se oli alkuvaiheessa vielä vähäistä.

Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Tapahtui seuraavaa.
Eräässä ajatushautomossa työskentelevä nainen, Maya Forstater, sai kuulla, ettei hänen työsopimustaan jatketa hänen ”vihamielisten” somekommenttiensa vuoksi. Täältä voi itse käydä lukemassa, kuinka aggressiivisesti Forstater kantansa alun perin ilmaisi, ja tehdä omat johtopäätöksensä siitä, kuinka vahvoja antipatioita hän tuntee transidentifioituvia ihmisiä kohtaan. Juonipaljastus: tiedossa jokseenkin neutraalia, paikoin jopa hieman tylsää luettavaa.



Tästä huolimatta Forstaterin työnantaja tuli siihen tulokseen, että työsuhdetta hänen kanssaan ei voi enää jatkaa. (Huom. häntä ei siis irtisanottu.)
Forstater vei jutun kuitenkin työtuomioistuimeen, mutta tuomari päätti lopulta, että hänen mielipiteensä ”eivät ole demokraattisessa yhteiskunnassa kunnioituksen arvoisia.” Lyhykäisyydessään työsuhdetta ei siis jatkettu sen vuoksi, että Forstaterin mielestä sukupuolta ei voi vaihtaa, ja että mies ei pysty muuttumaan naiseksi.

Tapaus oli siinäkin mielessä erikoinen, että lause ”mies ei voi olla nainen” ei ole aiemmin ollut millään tapaa tulenarka tai edes ongelmallinen. Se on ollut – ja on edelleen – yksinkertainen biologinen fakta, ja on jokseenkin kummallista, että tästä täytyy edes käydä kädenvääntöä tätä nykyä. Taannoista oikeusjuttua seurasi mielenkiinnolla myös JK Rowling, joka vuoden 2019 joulukuussa julkaisi Twitter-tilillään tämän transvihaiseksi parjatun postauksen:



Pahantahtoisuutta saa omasta mielestäni hakea tästä kissojen ja koirien kanssa, mutta niin vain alkoi tähän päivään asti jatkuva somerummutus ja mustamaalaaminen, jossa Rowling julistettiin foobiseksi ”terfiksi.” Kirjailijan kauhistuttavat ajatusvirheet eivät toki loppuneet tähän. Hän erehtyi myöhemmin esimerkiksi tykkäämään (nyt jo edesmenneen) lesboaktivisti Magdalen Bernsin twiitistä, mikä tulkittiin jälleen kerran transvihamieliseksi teoksi. Niin sanottu cancellaaminen eskaloitui, mutta Rowling ei siitäkään huolimatta suostunut perumaan puheitaan tai tekojaan. Kannattaa muistaa, että Briteissä genderidentiteetti-ideologia oli jo tuolloin huomattavasti kotimaata edellä, mistä syystä kirjailijaan kohdistuneet vihaviestit, häiriköinti ja kiusaaminen olivat huomattavan aggressiivisia. Rowlingia haukuttiin nartuksi ja luntuksi, hänelle läheteltiin jatkuvalla syötöllä väkivaltaisia uhkauksia, ja sydämistyneet fanit kertoivat polttavansa hänen kirjojansa (eräs harvinaisen loukkaantunut ihailija kertoi, että oli kompostoinut ostamansa Potterit).


Siitäs sait, JKR.

Vuoden 2020 kesäkuussa Rowling julkaisi omilla sivuillaan esseen aiheeseen liittyen, ja perusteli vakuuttavasti sitä, miksi alun perinkin oli halunnut ottaa asiaan kantaa. Radikaalifeminismi-blogi on suomentanut tekstin kokonaisuudessaan – en siis lähde tässä kääntämään sitä itse, vaan suorat lainaukset esseestä on heidän sivustoltaan.

”Minulla on viisi syytä olla huolissani uudesta transaktivismista ja avata suuni,” hän kertoo. Ensimmäiseksi syyksi hän mainitsee sen, että hän avustaa rahallisesti erilaisia projekteja – mm. sellaisia, jotka auttavat naisvankeja sekä parisuhde- ja seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia. Hän rahoittaa myös MS-taudin lääketieteellistä tutkimusta ja mainitsee, että se käyttäytyy eri tavoin naisilla ja miehillä. On siis tärkeää tunnustaa naisten ja miesten biologiset ja fysiologiset erot – asia, joka nykyaktivismissa haluttaisiin häivyttää tai jopa kieltää.

Toinen syy on Rowlingin sanojen mukaan se, että hän on kiinnostunut sekä koulutuksesta että lastensuojelusta, ja monien muiden tavoin hän on huolissaan transoikeusliikkeen vaikutuksesta kumpaankin näistä.

Kolmanneksi syyksi hän mainitsee sananvapauden puolustamisen – hänen omia kirjojaan on esimerkiksi kielletty erinäisissä maissa. Hän puolustaa jokaisen oikeutta mielipiteeseensä.

Listan neljännestä kohdasta lähtien Rowling siirtyy henkilökohtaisempiin aiheisiin. Hän kertoo, että on syvästi huolissaan etenkin nuoremmasta sukupolvesta, joka saattaa päätyä transition tielle vääristä syistä – esimerkkinä hän mainitsee sen, että joillakin transitiopäätökseen vaikutti osin homofobia joko yhteiskunnassa tai heidän perheissään. Hän puhuu Lisa Littmanin kiistellystä ROGD-tutkimuksesta (lyhenne sanoista rapid onset gender dysphoria, eli nopeasti syntynyt sukupuolidysforia), jossa keskitytään etenkin nuorten tyttöjen tilanteeseen ja siihen, että ilmiö näyttää leviävän heidän joukossaan pääasiassa sosiaalisesti. Littmanin kirjoitus aiheutti ensijulkaisunsa jälkeen syvää paheksuntaa, ja siihen suhtaudutaan edelleenkin hyvin vihamielisesti genderpiireissä. Olihan Littman kehdannut kyseenalaistaa yhden ideologian päädoktriineista, eli sen, että sukupuoli-identiteetti on sisäsyntyinen (samoin kuin vaikkapa homoseksuaalisuus).

Rowling kertoo lukeneensa transidentifioituvien nuorten naisten tarinoita, ja myöntää itsekin taannoin ajatelleensa samankaltaisesti: kertomukset ahdistuksesta, dissosiaatiosta, syömishäiriöistä, itsensä vahingoittamisesta ja itseinhosta ovat naissukupuolen ajattomia ongelmia. Rowling sanoo, että jos olisi syntynyt 30 vuotta myöhemmin, olisi ollut varsin mahdollista, että hänkin olisi halunnut paeta naiseuttaan nykysukupolven tavoin. Hänen oma isänsäkin oli avoimesti ilmaissut, että olisi toivonut saaneensa pojan tytön sijasta.

”Onnekseni opin hyväksymään ja ymmärtämään toiseuden kokemustani sekä ristiriitaa, jota tunsin naiseudestani, sillä saatoin peilata tuntemuksiani sellaisten naiskirjailijoiden ja -muusikoiden työhön, jotka vakuuttivat minulle, että huolimatta kaikesta mitä seksistinen maailma syytää naiskehoisille ihmisille, on täysin hyväksyttävää olla tuntematta itseään vaaleanpunaiseksi, röyhelöiseksi ja alistuvaksi; on OK tuntea itsensä hämmentyneeksi, synkäksi, sekä seksuaaliseksi että epäseksuaaliseksi, epävarmaksi siitä mikä tai kuka oikein on,” hän kirjoittaa.

”Haluan tehdä tässä yhden asian selväksi: tiedän transition olevan oikea ratkaisu joillekin sukupuolidysforiaa kokeville ihmisille, vaikka olenkin aiheeseen kattavasti perehdyttyäni tietoinen siitä, että tutkimusten mukaan 60–90 % dysforiaa kokevista teini-ikäisistä kasvaa ulos dysforiastaan. Kerta toisensa jälkeen minun on käsketty ”vain tutustumaan transihmisiin”. Minä olen tutustunut heihin: paitsi muutamia nuorempia ihmisiä, jotka olivat kaikki ihastuttavia, satun tuntemaan erään henkilön, joka kutsuu itseään transseksuaaliseksi naiseksi,” Rowling jatkaa ja kertoo näkevänsä tämän itseään vanhemman transnaisen yhtä lailla naisena – riippumatta siitä, että tämä henkilö on ollut avoin taustastaan homoseksuaalina miehenä.

Kommentoin tähän väliin kirjailijan esseetä omasta näkökulmastani. ROGD-teoriasta voi toki vapaasti olla montaa eri mieltä, mutta en kaikesta huolimatta pysty näkemään sitä ”vihamielisenä” tai transihmisiä vähättelevänä. Rowling puhuu transidentifioituvista ihmisistä ylipäätään empaattisesti ja kunnioittavasti – en löydä tekstistä mitään fobiaan viittaavaakaan, vaikka kuinka yrittäisin lukea sitä kuin piru Raamattua konsanaan. Mutta jatketaan. Kenties essee pian muuttuukin pahantahtoiseksi transvihaksi, joksi sitä on laajalti maalailtu.

 ”Kuten monet naiset ovat sanoneet ennen minua, ”nainen” ei ole rooliasu. ”Nainen” ei ole idea miehen päässä. ”Nainen” ei ole vaaleanpunaiset aivot, Jimmy Choo -kengistä pitämistä tai mikään muukaan seksistinen ajatus, joita nyt ylistetään progressiivisina. Lisäksi ”inklusiivinen” kieli, joka kutsuu naisia ”menstruoijiksi” ja ”vulvallisiksi ihmisiksi” tuntuu monista naisista epäinhimillistävältä ja alentavalta. Ymmärrän, miksi transaktivistit pitävät tällaista puhetapaa sopivana ja huomaavaisena, mutta ne meistä, joita kohti väkivaltaiset miehet ovat sylkeneet halventavia haukkumasanoja, eivät pidä sitä neutraalina vaan vihamielisenä ja vieraannuttavana.”
Vaikuttaa siltä, että rupeamme olemaan jännän äärellä. Rowling kehtaa kertoa, että naiseus ei ole mikään pinkki esanssi, vaan biologinen fakta; hän kritisoi myös nykyaktivistien omaksumaa esineellistävää kielenkäyttöä, joka kohdistuu lähes vain ja ainoastaan naisiin. Kuten kultismia käsittelevässä tekstissäni mainitsinkin, dogman kyseenalaistajat nähdään vaarallisina ja vihamielisinä – ja Rowling toden totta arvostelee tämän päivän ”edistyksellistä” retoriikkaa suorin sanoin. Ja kritiikin esittäminenhän on tietenkin vihaa, suoranaista väkivaltaa.

Listansa viimeisessä, eli viidennessä kohdassa Rowling kertoo omista kipeistä kokemuksistaan parisuhdeväkivallan uhrina. Hän tarkentaa, ettei kerro menneisyydestään säälipisteiden toivossa, vaan ”solidaarisuudesta niitä lukuisia naisia kohtaan, jotka ovat kokeneet samaa kuin minä.” Hän kertoo kokevansa syvää empatiaa myös transnaisia kohtaan – niitä, jotka elävät jatkuvan väkivallan uhan alla.

”Naisten tavoin heidät tappaa todennäköisimmin heidän seksikumppaninsa. Seksiteollisuudessa työskentelevät transnaiset, erityisesti rodullistetut transnaiset, ovat erityinen riskiryhmä. Kuten jokainen tuntemani perhe- ja seksuaalisesta väkivallasta selviytynyt ihminen, minä tunnen vain empatiaa ja solidaarisuutta niitä transnaisia kohtaan, joita miehet ovat pahoinpidelleet.”
Rowling puhuu siitä, että haluaa transihmisten olevan aivan yhtä turvassa kuin kaikkien muidenkin. Mutta naisena hän puhuu myös naisten ja tyttöjen oikeuksista. Rowling viittaa siihen, että jos sukupuolta koskettavaa lainsäädäntöä avattaisiin niin, että ”naiseksi itsensä tunteva” mieskin voisi omalla ilmoituksellaan olla nainen, se vaarantaisi sukupuolierityiset tilat ja asettaisi etenkin naissukupuolen edustajat turvattomampaan asemaan. Muistattehan, että tällaista lakimuutosta pyritään ajamaan kotimaassakin – juridisesta sukupuolesta halutaan tehdä täysin portinvartijaton omailmoitus, joka tarkoittaisi sitä, että sukupuoltaan voisi muuttaa transihmisten lisäksi aivan kuka muu tahansa. Lakia kritisoivat eivät siis ole Rowlingin tavoin niinkään huolissaan heistä, joiden sukupuolikokemus on erilainen – vaan niistä, jotka käyttäisivät moista porsaanreikää röyhkeästi hyväkseen.

Jälleen kerran mielestäni Rowling ei osoita minkäänlaista fobiaa tai vihamielisyyttä, vaan esittää huolensa siitä, että naiseus biologisena totuutenaan pyritään toiseuttamaan ja pyyhkäisemään pois. Tämä on jo itsessään huolestuttavaa liikehdintää, sillä naisten kokema sorto ja väkivalta ei ole johtunut heidän sisäisistä tuntemuksistaan – vaan biologisesta sukupuolestaan.
Samalla asetettaisiin naiserityiset tilat, asemat ja urheilu vapaaksi riistaksi kaikille, jotka vain viitsisivät ilmoittaa ”tuntevansa itsensä naisiksi.” Vaikka Rowling painottaa sitä, ettei usko transihmisten itsensä olevan vaara naisille ja tytöille ja alleviivaa sitä, että riski ovat tässä nimenomaan ne, jotka vain haluaisivat päästä naisten tiloihin vääristä syistä, tätä argumenttia ei kukaan ideologi tunnu kuulevan. Ei Rowlingin esseen julkaisun aikaan, eikä nytkään kotimaassa.   

Jokohan kohta alkaisi se kamala transihmisten parjaus ja dehumanisointi?
Kenties!

”Seison rohkeiden miesten ja naisten rinnalla, olivatpa he sitten homoja, heteroja tai transsukupuolisia, jotka puolustavat sanan- ja ajatuksenvapautta sekä niiden ihmisten oikeuksia ja turvallisuutta, jotka kuuluvat yhteiskuntamme haavoittuvaisimpiin: nuorten homolasten, hauraiden teini-ikäisten ja naisten, jotka ovat riippuvaisia sukupuolitetuista tiloista ja haluavat säilyttää ne. Kyselytutkimukset osoittavat, että nuo naiset ovat huomattava enemmistö, ja heidän kanssaan eri mieltä ovat vain ne, jotka ovat niin etuoikeutettuja tai onnekkaita, etteivät koskaan ole joutuneet kohtamaan seksuaalista tai muuta väkivaltaa miesten taholta, ja jotka eivät ole koskaan vaivautuneet ottamaan selvää asioista tietääkseen, miten yleistä se on.”

…Tai kenties ei sittenkään. Rowling kirjoittaa solidaarisuudestaan yhteiskunnan heikko-osaisimpia kohtaan – sekä niitä, jotka näitä ihmisiä puolustavat. Onko tämä vihapuhetta? Päätelkää itse.

Kirjailija jatkaa kertomalla siitä, kuinka toiveikas hän on nähdessään naisten järjestäytyessä ajamaan omia oikeuksiaan. Hän tietää tietenkin varsin hyvin, mitä seuraa siitä, kun naisena puhuu nykyistä sukupuoli-identiteetti-ideologiaa vastaan – vaikka kyseessä on nimenomaan ideologian, ei kenenkään yksittäisen ihmisen kritisointi. Rowling päättää esseensä sanomalla, että ei koskaan unohda ihmisten sisäistä monisyisyyttä luodessaan fiktiivistä hahmoa, eikä varmasti unohda sitä, mitä tulee transihmisiin.

”Minä pyydän ja haluan vain, että samanlaista empatiaa saisivat osakseen myös ne miljoonat naiset, joiden ainoa rikos on ollut halu saada huolensa kuulluksi ilman uhkailua ja ahdistelua.”

Ja siinä se! Tässä on JK Rowlingin järkyttävä, sairaalloinen, suorastaan vaarallinen transfobia. Näin esiintyy hänen vihansa transihmisiä kohtaan. Aikamoista luettavaa. Stephen Kinginkin teokset jäävät auttamatta kakkoseksi tällaisen kauhutarinan rinnalla, puhumattakaan erään toisen maailmansodan aikaisen viiksiniekan kirjoitteluista. Vai mitä?

Myönnän lähestyväni aihetta ideologiaan kriittisesti suhtautuvana ihmisenä, enkä ole mielestäni omaa positiotani tässä yrittänytkään peitellä. Mutta vaikka miten yrittäisin lukea Rowlingin esseetä häijynä ja kaameana transihmisten mitätöimisenä, en yksinkertaisesti löydä tätä oletettua ”fobiaa” ja ”vihaa” tekstistä. Päinvastoin: Rowling kirjoittaa asiasta empaattisesti, älykkäästi ja vakuuttavasti. Ketään ei tekstissä heitetä kuvaannollisen junan alle, ketään ei uhkailla tai haukuta. Kenestäkään ei puhuta epäkunnioittavasti tai halveksuvasti. Oma teoriani siitä, miksi nimenomaan tämä essee esitetään niin nurjassa valossa tätä nykyä, on yksinkertaisesti se, että se on totta – eikä sitä pysty kiivasmielisin aktivistikaan osoittamaan vääräksi.



Tämän vuoksi tekstiä ei tietenkään saisi edes lukea, eikä Rowlingin aiempia twiittejäkään pitäisi käydä vilkuilemassa. On paljon helpompaa sivuuttaa kirjoitus & siinä esitetyt todelliset huolenaiheet esimerkiksi sukupuolen itsemäärittelyyn liittyen, ja sen sijaan lätkiä TERF-leimasintaan omistamiinsa Harry Pottereihin hullun kiilto silmissä.


Täytyy myös huomioida se, kuinka sanojen banalisointi on toiminut tässäkin hyvin tehokkaasti: termit ”viha,” ”väkivalta,” ”aggressio” ja ”fobia” voivat tätä nykyä tarkoittaa aivan mitä vain – ja samalla eivät yhtään mitään.

Myötätuntoisesta, paikoin hyvin henkilökohtaisesta lähestymistavastaan riippumatta Rowlingia jaksetaan maalailla foobikoksi ja transvihaajaksi. Aina, kun hänen nimensä mainitaan, muistetaan myös tuoda esille se ”fakta,” että kyseessä on viheliäinen, transkammoinen nainen, jolla on outoja antipatioita transihmisiä kohtaan.
Vaikka muutama rohkelikko on peräti uskaltautunut puolustamaan kirjailijaa, valtaosa sekä tunnetuista että tuntemattomista ihmisistä on lähtenyt mukaan kummalliseen joukkoharhaan, jossa JK Rowling tunnetaankin tätä nykyä kiilusilmäisenä transihmisten elämien ja kokemusten halveksijana.

Lopulta tämä Rowlingin maalittaminen ja häiriköinti kuitenkin antaa meille erinomaisen oppitunnin. Kyseessä on toden totta kultinomainen, paikoin jopa fanaattinen liike – jonka keskiössä jyllää armoton naisviha. Misogynia ei ole mitään muinaishistoriaa, vaan se elää ja hengittää nykymaailmassakin suorastaan uskomattoman menestyksekkäästi. Progressiiviseen huntuun puettu naisten mielipiteiden, kehojen ja koettujen elämien avomielinen halveksunta näyttää olevan kovassa huudossa tätä nykyä, jopa kanssanaisten keskuudessa (mikä jaksaa itseäni hämmästyttää ja surettaa loputtomiin).

JK Rowlingin kokema vihamielinen ja pitkäkestoinen mitätöiminen, haukkuminen, uhkailu & väheksyntä toimii myös erinomaisena esimerkkinä kaikille niille naisille, jotka ovat havahtuneet genderideologian paradoksaalisuuteen. Katsokaa, kuinka kävi yhdelle maailman rakastetuimmista kirjailijoista! Seuratkaa vierestä, kuinka hänen aiemmin niin puhtoinen maineensa ryvettyy. Häntä ei pelastanut edes miljoonaomaisuus. Joten te toisinajattelijat ja harhaoppiset, jotka mietitte, avaisitteko suunne aiheesta: älkää, tai muuten. Rowlingista maalattiin erittäin onnistuneesti varoittava esimerkki etenkin oman arvonsa tunnistaville itsepäisille naisille, jotka näkevät genderliikkeen näennäisen edistyksellisyyden läpi – suoraan sen nais- ja homovihaiseen sydämeen. Vaatii aivan ainutlaatuista stressinsietokykyä sekä sisukkuutta asettua vastustamaan tällaista toksista massahurmosta, missä pienestäkin virheestä saa maksaa, ja missä kaunopuheisinkin kannanotto nähdään väkivaltana ja fobiana.

Mutta Rowling ei kaikesta huolimatta ole yksin. Moni seurasi (ja seuraa yhä) kirjailijan avointa haukkumista ja maineen lokaamista, ja julmistui. Muille genderideologiaan kriittisesti suhtautuville naisille JK Rowling näyttäytyy esimerkillisenä, periksiantamattomana naisena, joka pitää kiinni periaatteistaan ja arvoistaan, hinnalla millä hyvänsä. Hänen itsepintaisuutensa toimii inspiraationa kaikille niille, jotka epäilivät omaa ääntään ja jotka yrittivät epätoivoisesti miettiä, millä keinoin tällaista misogynististä liikehdintää voisi yrittää kritisoida. Sillä jos yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisistakaan ei ole turvassa, kuka sitten on?!

Vastaus on tietenkin: ei kukaan. Ja nimenomaan sen vuoksi tällaista myrkyllistä asennetta vastaan totisesti kannattaa taistella.

Jok’ikinen JK Rowlingin kirja voidaan polttaa jättimäisellä roviolla, mutta totuus ei lopulta pala tulessakaan.

___________

Lopuksi solidaarinen etäkiitos Radikaalifeminismi-blogin kirjoittajille heidän työstään – ja myös JK Rowlingille hänen timantinkovasta päättäväisyydestään seistä naisten, tyttöjen ja homoseksuaalien oikeuksien puolella.

”Peak trans” eli suureen huiputukseen havahtuminen

Termiä ”peak trans” käytetään kuvaamaan sitä tilannetta, kun yksilö vihdoin näkee genderidentiteetti-ideologian savuverhon läpi ja ymmärtää, mistä on lopulta kyse. Suomut tipahtavat silmiltä. Kriittisesti ajatteleva henkilö havaitsee yleensä genderismin paradoksit ja epäloogisuudet nopeammin ja uskaltaa myös kyseenalaistaa ne, vaikka sitten ihan itsekseen.  

Jos taas on liikkunut ns. edistyksellisissä piireissä ja sisäistänyt sokeasti genderideologian päädoktriinit, tulee usein taistelleeksi sisäisen ristiriitansa kanssa pidempään. Tällaisilla henkilöillä peak-oivallus tapahtuu yleensä siinä vaiheessa, kun sisäinen kognitiivinen dissonanssi kasvaa sietämättömän suureksi.
Monelle ”sisäpiiriläiselle” skeptiset ajatuksetkin liikettä kohtaan koetaan petturuutena – riippumatta siitä, että kukaan ei pysty näkemään muiden ihmisten päiden sisään. Liikehdinnän oikeellisuutta on tykitetty omien leirissä niin vahvasti, että saattaa tuntua petolliselta ruveta yhtäkkiä epäilemään ilosanomansa hyveellisyyttä.

Kuten aiemmassa tekstissänikin mainitsin, moni tiedostaa sen, että opinkappaleiden kieltämisellä on vakavat seuraukset: luopioita ja väärinajattelijoita ei katsota hyvällä, ja heitä ryhdytään vieroksumaan. Kognitiivisen dissonanssin kasvaessa yksi yleisimmistä vastareaktioista on se, että doktriineja ruvetaan julistamaan ja toistelemaan entistäkin äänekkäämmin. Monilla käytös muuttuu jopa aggressiiviseksi. Joillain ristiriita kuitenkin paisuu joka tapauksessa lopulta täysin kestämättömäksi, eivätkä he voi enää kieltää nenänsä edessä nököttävää valitettavaa tosiasiaa: koko ideologia olikin vain sumutusta – pseudoprogressiivisten sanojen taakse piilotettua modernia nais- ja homovihaa.

Riippumatta siitä, havahtuuko liikehdinnän valheellisuuteen ulkopuolisena vai sisäpiiriläisenä, ensireaktio on yleensä vahva. Moni suorastaan raivostuu tajutessaan, että tällaista vahingollista, taantumuksellista ideologiaa ajetaan politiikassakin laput silmillä & mantroja toistellen. Tuntuu turhauttavalta seurata aiheeseen liittyvää diskurssia, sillä valtaosa ”tavallisista ihmisistä” ei ole millään tasolla sisäistänyt aatteen toksisuutta, eivätkä he edes koe tarpeelliseksi siitä puhua. Genderismi nähdään tyypillisesti vain jonain ”homojen oikeudet, v. 2.0” -juttuna, eikä ihme: ajetaanhan sitä avoimesti ja raivokkaastikin LGBT-liikkeiden toimesta. (Koen tässä vaiheeksi aiheelliseksi huomauttaa, että monissa maissa homo- ja biseksuaalit ovat jo luoneet erillisiä yhdistyksiään, jotka tekevät selkeää pesäeroa genderideologeihin. Lisäksi täältä ja täältä voi käydä lukemassa siitä, miksi tämä ei missään nimessä ole mitään gay rights-liikehdintää.)

Seuraavaksi kerron, mikä oli oma peak trans -hetkeni. Oikeastaan tämä ”peakkailu” ei ensioivalluksen jälkeen koskaan loppunutkaan, vaan tuntuu siltä, että joka päivä havaitsen jonkin uuden käsittämättömän paradoksin tai vääryyden, ja suivaannun taas tuoreeltaan. Mutta asiaan.


Rupesin tutustumaan genderaiheeseen jotakuinkin vuosi sitten. Olin jo aiemmin naureskellut työkavereideni kanssa kaiken maailman demiseksuaaleille ja genderqueereille, mutta olin tuudittautunut sellaiseen kuvitelmaan, että tämä termeillä neppailu olisi jotakin netin syövereissä tapahtuvaa teinien alakulttuuria. Ei käynyt pienessä mielessänikään, että tällaista sanahelinää voisivat toistella jotkut muutkin kuin itseään etsivät, hämmentyneet murrosikäiset. Näin liikehdinnän koomisena ja ajattelin, että tämä on tätä nykypäivän alakulttuuria. Omassa nuoruudessani oli gootit ja emot, nyt sitten gray- ja skolioseksuaalit. En huolestunut: päättelin vain, että näin ne ajat muuttuvat – jokaisella sukupolvella on omat keinonsa kapinoida, 2000-luvun tyyli on sitten sukupuoli-identiteeteistä vouhottaminen. Voi, kuinka väärässä olinkaan. Olen yhä sitä mieltä, että etenkin monella teini-ikäisellä kyseessä on kapinointi ja rajojen rikkominen, mutta en ollut lainkaan tietoinen siitä, kuinka laajalle levittäytynyt ja tuhoisa tämä ideologia lopulta olikaan.

Keväällä 2020, pandemian iskiessä täydellä voimalla, minulla olikin yhtäkkiä kotoa käsin työskennellessäni enemmän aikaa pyöriä netissä lukemassa milloin mistäkin. Sukupuolen moninaisuus oli käsitteenä mielestäni kaikessa hullunkurisuudessaan kiinnostava, ja sen lisäksi eräs ystäväni lähetteli minulle alinomaa linkkejä mitä erikoisimpiin artikkeleihin ja keskusteluihin. Mielenkiintoni heräsi. Mistä kummasta oli oikein kysymys? Mitä tarkoitetaan sillä, että ”sukupuolia on monia?” Miksi niin moni on tätä nykyä trans? Mikä kumman termi on ”cotton ceiling?” Alun perin huvittunut asenteeni rapisi nopeasti, ja sen tilalle iskostui epämääräinen huoli.

Samoihin aikoihin J.K. Rowling julkaisi kuuluisan esseensä aiheesta, ja Reddit poisti ilman varoitusta erään 60-tuhatpäisen ryhmän ”transvihan” vuoksi. Sisäiset hälytyskelloni alkoivat kalkattaa yhä äänekkäämmin. Mitä kummaa on tapahtumassa? Miksi harmitonta kirjailijaa solvataan ja mustamaalataan ympäri nettiä, tunnustettuja sanomalehtiä myöten? Miksi jotkut naiset ovat niin tulistuneita jonkun hölmön subredditin deletoimisesta, ja puhuttiinko siellä tosiaan vain paskaa transihmisistä? Mutta ei savua ilman tulta, ajattelin. Päädyin jotakin kautta lukemaan edellä mainitsemani, jo poistetun Reddit-ryhmän arkistoitua peak trans -ketjua. Viestejä oli tuhansittain.

Kommentoijat olivat pääosin naisia, ja he kertoivat avoimesti omista havahtumishetkistään. Moni oli ollut genderliikkeessä mukana ja toistellut ”transnaiset ovat naisia!” -mantraa aivan vakavissaan. He olivat olleet niin sanottuja uskollisia liittolaisia, käyttäneet sallittuja pronomineja, ja vahtineet väärinajattelijoita (eli pahamaineisia TERFejä) netissä kuin haukat. TERFien blogeja oli käyty ”raivolukemassa” sillä periaatteella, että voitaisiin omin silmin nähdä, millaista vihapuhetta he suoltavat. Harmikseen nämä liittolaisnaiset huomasivatkin, että TERF-noidat eivät oikeastaan vihanneet, saati uhkailleet ketään. Kerettiläiseukoilla olikin aivan validia sanottavaa aiheeseen liittyen. He olivat yksinkertaisesti naisasianaisia, niin sanottuja vanhan koulun feministejä. Genderismin ilosanomaa toitottaneet heräsivät lopulta todellisuuteen: heille oli valehdeltu. Sukupuolen moninaisuus olikin keisari ilman vaatteita.



Luin näitä tarinoita tuntikausia, mutta en tässä vaiheessa ollut vielä kokenut varsinaista omaa peak-hetkeäni. Olen kuitenkin syntyjäni utelias, ja sukelsin syvemmälle genderismin syövereihin, jotta ymmärtäisin paremmin mistä asiassa oli kysymys. Palaset loksahtivat vihdoin kohdalleen siinä vaiheessa, kun tajusin, että ideologiaa paukuttavat uskoivat sataprosenttisesti siihen, että vastakkaista sukupuolta voi olla vain niin tuntemalla. Luin leuka lattiassa juttuja miehistä, jotka kokivat mystisiä ”naistunteita,” ja olivatkin tästä syystä ehtoja naisia – aivan yhtä aitoja naisia kuin minäkin. Koko ikänsä miehinä eläneet julistivat sosiaalisessa mediassa olevansa trans, ja kuin taikaiskusta heistä tulikin naisia. Tätä ei sopinut kyseenalaistaa, näitä yksilöitä tuli vain kehua ja kannustaa. En voinut uskoa silmiäni. Kuva kuvan jälkeen edessäni oli aivan ilmiselvästi mies, ja oli suoranaista väkivaltaa sanoa, että tämä mies ei koskaan tule olemaan nainen: ei, vaikka tämä kuinka niin kuvittelisi. Vain validointi ja myöntely oli sopivaa käytöstä. Biologisia faktoja ei saanut ääneen sanoa, se nähtiin vihapuheena.


Koomikko Eddie Izzardkin on tätä nykyä nainen.

Käänsin tämän naisfiilisten tuntemisen päässäni päinvastoin ja pohdiskelin, kuinka suhtauduttaisiin esimerkiksi sellaiseen tyttöön, jota ollaan valmistelemassa FGM:ään. Genderlogiikallahan hän voisi välttää silpomisen, jos vain identifioituisi mieheksi tai pojaksi. Muullahan ei ole väliä; sisäinen sukupuolikokemus on se ainoa oikea, viis tosielämän realiteeteista. Jos tyttö sanoo olevansa poika, hän täten on poika, eikä siihen pitäisi kenelläkään olla mitään nokan koputtamista. Skenaario oli kuitenkin täysin absurdi. Vaikka tyttö kuinka tuntisi olevansa poika, se ei häntä pelastaisi. Ajatuskin siitä, että naiset ja tytöt olisivat kautta historian pystyneet ”identifioitumaan” pois heihin kohdistuneesta väkivallasta ja sorrosta, oli loukkaava, halventava ja suorastaan naisvihamielinen. Ja siinä se: olin vihdoin saavuttanut hevonpaskavuoren huipun ja kokenut henkilökohtaisen peak trans -hetkeni.



Olin raivoissani. Minulle ei ainoastaan valjennut ideologian täysi epäloogisuus ja misogynia, vaan pikkuhiljaa ymmärsin myös sen, miten laajalle se oli levinnyt – ja kuinka näennäisen fiksutkin ihmiset toistelivat genderismin lempimantroja laput silmillä. Toisinaan olin aivan aidosti hämmentynyt: mikä ihmeen joukkopsykoosi tämä on!? Eikö asiaan ole tutustuttu, vai ajetaanko sitä aivan tietoisesti lainsäädäntöönkin siitäkin huolimatta? Lopulta ei tarvitse kuin hieman pintaa raapaista, ja totuus selviää kyllä varsin nopeasti. Mutta nettiaikakautena moni ei yksinkertaisesti viitsi syventyä mihinkään paria minuuttia pidempään. Jos massat näyttävät tukevan jotain liikettä, on paljon helpompi vain liittyä aivottomasti joukkoon kuin miettiä asiaa itsenäisesti.

Kuten sanottua, ensimmäisen havahtumiseni jälkeen niin sanottuja peak-hetkiä on ollut tusinoittain, ellei sadoittain. Kun silmät tälle touhulle vihdoin aukenevat, ei niitä voi enää ummistaa. Kaikki tietämäni aiheeseen perehtyneet naiset ovat ryhtyneet vastatoimiin suoranaisella apinanraivolla. Raivo on tässä tehokas tunne, ja genderideologiaan kriittisesti suhtautuvat naiset osaavat kanavoida sen erittäin rakentavasti. Ruohonjuuritason aktivismi on lisääntynyt. Tehdään vetoomuksia, puututaan lakipykälien epäkohtiin. Ideologeja haastetaan debattiin siitäkin huolimatta, että he eivät tunnetusti siihen suostu & kykene. Vaikka ”harhaoppisia” naisia pyritään alati vaientamaan sekä sosiaalisessa mediassa että työpaikoilla, moni ei suostu vaikenemaan – ei enää. Jo riitti, sanoivat naiset. Moni tuo asiaa pinnalle silläkin uhalla, että oma elanto olisi uhattuna.

Joka päivä naiset löytävät kaltaisiaan ”toisinajattelijoita” ja niin sanottuja vanhan koulun feministejä, joiden he luulivat kadonneen tyystin. Vaikka genderismiä ajetaan myös feminismin nimissä, olen itse vahvasti sitä mieltä, että kukaan tällaista huttua suoltava ei todellisuudessa ole minkään valtakunnan feministi. Päinvastoin: he tuntuvat olevan peräti naisvihamielisiä, ja ovat auliisti uhraamassa kaiken naisiin ja naiseuteen liittyvän genderkultin alttarilla.

Ja niin. Jatkan tällä tielläni, ja tiedän, että niin tekevät kaikki muutkin peak-hetkensä kokeneet naiset (ja miehet, vaikka heitä on tässä keskustelussa läsnä yhä valitettavan vähän). Toiset ovat äänekkäämpiä, toiset pyrkivät vaikuttamaan kulisseissa, mutta lumipallo on pyörähtänyt liikkeelle ja se kasvaa kasvamistaan. Kaiken epätoivon, turhautumisen, kiukun ja vihastuksen takaa pilkistää pieni kultareunus: solidaarisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Naisten, tyttöjen ja homoseksuaalien oikeuksien puolustaminen. Pseudotieteen, aatteellisuuden ja suoranaisen idiotismin vastustaminen.

Keep peaking, sisters. Ja muistakaa viikonlopun kunniaksi ”peakkailla” myös läheisiänne!

Kultismi ja genderliikehdintä

Puhutaanpa hieman genderretoriikkaan uskovien yleispiirteistä ja toimintatavoista. Moni keskustelua sivusta seurannut on saattanut huomata, kuinka nopeasti aivan asiallisiinkin kysymyksiin saatetaan vastata solvaamalla ”foobikoksi” tai ”vihaajaksi;” sosiaalisessa mediassa taas niin sanotun vastapuolen edustajia estetään tai heidän kommenttejaan ilmiannetaan näennäisen heppoisin perustein.

Jos olet siis hiljattain tähän hullutukseen havahtunut, lienee paikallaan hieman perehtyä ryhmän sisäiseen dynamiikkaan. Mitä voit odottaa, jos pyrit juttusille sellaisten henkilöiden kanssa, jotka uskovat, että sukupuolen määrittää sisäinen kokemus, ei biologia? Äärimmäisen usein keskustelu toistaa samanlaista kaavaa.

Yhteisöt, jotka pyrkivät voimakkaasti määrittelemään käytettyä kieltä ja muuttamaan sitä sekä ylipäätään ulottamaan vaikutuksensa laajalle alueelle jäsentensä elämää, on joissain yhteyksissä määritelty kulteiksi. Kulttiasiantuntija Steven Hassan on luonut niin sanotun BITE-mallin, jossa kultiksi voidaan määritellä sellainen ryhmä, joka kontrolloi vahvasti jäsentensä käyttäytymistä, tiedonsaantia, ajatuksia & ajattelumallia sekä tunnetiloja (engl. Behavior control, Information control, Thought control, Emotional control). Aihetta on avattu syvällisesti myös esimerkiksi tässä blogitekstissä. 



Käyn seuraavaksi vaiheittain läpi sitä, kuinka kultit toimivat ja miten tämä peilautuu nykypäivän genderliikehdintään.


1. Kultit: Indoktrinaatio, kielen & käytöksen korjaaminen, rakkauspommitus


Psykologi Michael Langonen mukaan rekrytointivaiheessa on olennaista se, että ryhmän sanoma on näennäisesti positiivinen (tai vähintäänkin kiehtova), ja päällimmäisenä pyrkimyksenä on jollain tapaa parantaa maailmaa tai yksilön itsensä elämää. Kukapa ei haluaisi olla osa liikettä, jonka tarkoitus on luoda meille kaikille parempi paikka asua ja elää? Joka tarjoaa ratkaisuja haavoittuvaisessa asemassa olevalle ihmiselle?

Alkuvaiheessa kultit pyrkivät vahvasti manipuloimaan aloittelijajäsentensä kielenkäyttöä ja tunnereaktioita. Kehotetaan tutustumaan aiheeseen ja yllytetään viettämään aikaa esimerkiksi sellaisilla sivustoilla, joissa ryhmän retoriikkaa toistellaan kritiikittä. Oikeanlaisesta käytöksestä palkitaan, vääränlaisesta rangaistaan. Kulteille on ominaista niin sanottu ”erityinen tieto,” jota toistellaan totuutena ympäri somea sekä myös tosielämässä. Opinkappaleita tarjoudutaan opettamaan heille, jotka eivät ole niistä tietoisia, tai jotka eivät tunnu ymmärtävän perimmäistä sanomaa.

Lähestymistapa on tässä vaiheessa positiivinen ja armollinen: saatat olla väärässä, mutta ei hätää, et ole vielä aivan menetetty tapaus. Itseään etsiville tällainen käytös näyttäytyy valona tunnelin päässä: minullakin on vielä toivoa. Usein lähestytäänkin sellaisia ihmisiä, jotka ovat epävakaassa elämäntilanteessa, tai joiden identiteetti & maailmankuva ovat syystä tai toisesta hataralla pohjalla. Henkilökohtainen traumatausta saattaa olla omiaan ajamaan yksilön kulttimaiseen ryhmään – antavathan he ymmärtää, että heidän keskuudestaan löydät itsesi ja kuulut joukkoon. Kun uusi jäsen on onnistuneesti indoktrinoitu, alkaa niin sanottu rakkauspommitus. Yhtäkkiä saakin osakseen suunnattoman määrän positiivista huomiota ja validointia. Yksilöä ylistetään hänen oikeellisuudestaan muiden jäsenten taholta.


…Kuinka tämä näyttäytyy genderliikkeessä?

Genderideologiasssa hyväntahtoisuus ilmenee niin, että halutaan ”vapauttaa” maailma ja yksilö cisnormatiivisuuden kahleista (mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan). Keskusteluissa vilahtelee monesti sana ”ihmisoikeudet,” jolla pyritään luomaan mielikuvaa siitä, että kyseessä olisi koko maailmaa koskettava aate, ja pyrkimyksenä on päästä eroon sorrosta.

Yhteenkuuluvuuden tunne on ihmisille tärkeää, ja esimerkiksi moni sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyvä tai pukeutuva on saattanut kokea olonsa vieraaksi tai tulleensa syrjityksi erilaisuutensa vuoksi. Etenkin nuoret ihmiset ovat myös usein epävarmoja ja etsiskelevät vielä omaa identiteettiään. Lisäksi saatetaan kokea ulkopuolisuuden tunteita, jos ei esimerkiksi täytä ”naiseuden kriteerejä:” etenkin nuorempi sukupolvi viettää runsaasti aikaa sosiaalisessa mediassa, joka antaa täysin vääristyneen kuvan siitä, minkälainen naisen pitäisi olla. Moni kipuilee vartalonsa kanssa, ja joillain siihen saattaa liittyä myös traumataustaa.

Mutta ei hätää: genderpiireissä kaikille on paikkansa. Rekrytoitaville jäsenille puhutaan sukupuolen moninaisuudesta, ja esitetään lukemattomia eri identiteettejä, joihin yksilö voisi samaistua. Moni genderisti tarjoutuu ”kouluttamaan” asiaan vihkiytymättömiä. Lähestymistapa on ystävällinen, suopea ja ymmärtäväinen. Indoktrinaatiovaiheessa kielenkäyttöön puututaan aivan samoin tavoin kuin kulteissakin: oikeanlaisesta puheesta palkitaan, vääränlaisesta rangaistaan. Genderliikkeessä ”rankaisu” ei toki tarkoita mitään fyysistä; nettiaikakautena riittää usein se, että henkilöä torutaan sosiaalisessa mediassa ja hänen väärät mielipiteensä kyseenalaistetaan julkisesti.

Alla surullisenkuuluisa Pekka Pouta-keissi, jossa Pekka onnekseen lopulta myöntyi, ja lisäsi tuikitärkeät pronominit Twitter-bioonsa.


Uh-oh, Pekka. Ajatusvirhe havaittu.



Alentuvaa asennoitumista. Torumista. Sheimausta.


Hallelujaa! Koulutus alkakoon.




Koulutus tehosi. Pekka häpeää (kuten kuuluukin!) alkuperäistä twiittiään. Pekka on pelastettu. Pronominit lisätty. Pekkakin on nyt Historian Oikealla Puolella.


Tulevaa jäsentä kehotetaan usein myös itse tutustumaan aiheeseen, ja tätä nykyä internet onkin pullollaan sukupuolen moninaisuutta ylistäviä sivustoja. YouTubesta löytyy lukemattomia videoita, joilla perustellaan genderismin oikeellisuutta. Ideologisella, reaalimaailmasta irrallisella termistöllä saadaan herkästi luotua mielikuva siitä, että kyseessä olisi nimenomaan vapauttava liike, ja että kaikille hieman epätyypillisillekin löytyy tästä ryhmästä oma paikka ja identiteetti. Tämä on hunajaa niille, jotka ovat kokeneet olonsa ulkopuoliseksi, ja joiden identiteetti on hauraalla pohjalla.


Kun henkilö on liittynyt ryhmään esim. ”tulemalla kaapista” transihmisenä, muunsukupuolisena, liittolaisena tms., alkaa rakkauspommitus. Luodaan mielikuvaa siitä, että jäsen on vihdoin oikeamielinen, ja tätä vahvistetaan poikkeuksellisen egoa hivelevillä lausahduksilla: olet nyt rohkea, arvokas ja suorastaan ällistyttävä. Olet nyt osa meitä, ja kuulut joukkoon. Olet historian oikealla puolella. Jo alkuvaiheessa tehdään selkeää pesäeroa ”meihin” ja ”noihin muihin,” ja pyritään alati vahvistamaan käsitystä siitä, että ne muut ovat väärässä – jopa pahantahtoisia.

2. Kultit: Eristäytyminen, tiedon kontrollointi, dogmalle alistuminen ja kognitiivinen dissonanssi

Yksi kulttien perusperiaatteista on se, että ne eristäytyvät muusta maailmasta omaksi kuplakseen.
Kulteista muodostuu usein kaikukammioita – paikkoja, joissa vain samanmielisten mielipiteitä kuullaan ja toistellaan. Ryhmän sisäistä retoriikkaa ja mantroja rummutetaan väsymättä. Tiedonsaantia kontrolloidaan vahvasti, ja jäseniä kehotetaan pysyttelemään poissa sellaisten ihmisten läheisyydestä, joiden voidaan todeta olevan kultille ”vaarallisia” (ts. he suhtautuvat siihen skeptisesti ja kriittisesti). Etenkin ex-jäsenet nähdään yhtenä uhkaavimmista ihmisryhmistä.

Varoitellaan myös lukemasta tai katsomasta sellaista materiaalia, joka kyseenalaistaa kultin perusdoktriinit. Tietoa vääristellään tahallisesti ja asioista saatetaan myös aivan avoimesti valehdella. Jäseniä kehotetaan pitämään toisensa ruodussa ja tarkastelemaan oman käytöksensä lisäksi myös muiden käyttäytymistä ja puhetta.

Moni kultti omaksuu ”oman todellisuutensa,” jossa muuta maailmaa koskevat lainalaisuudet eivät päde. Kriittistä, loogista ajattelua ei suvaita – ryhmän sisäinen todellisuus täytyy omaksua täysin.  Eristäytymistä vahvistetaan jatkuvasti vastakkainasettelulla, jossa lieväkin kritiikki nähdään uhkaavana.  On siis erityisen tärkeää, että jäsen hyväksyy kaikki kultin periaatteet ja ajatukset mukisematta.

Monet kultit myös pyrkivät esittämään kulttiin vastikään liittyneen perheen ja ystävät negatiivisessa valossa (sillä he ovat usein aiheestakin huolissaan läheisestään). Kannustetaan tekemään pesäeroa ihmisiin, jotka kyseenalaistavat ja kritisoivat kulttia. Tällaiset henkilöt nähdään vaarallisina – hehän ovat aivan avoimesti estämässä tuoreen kulttilaisen ”tietä pelastukseen.”

Kulttien jäsenistössä esiintyy myös vahvaa kognitiivista dissonanssia. Tällä termillä tarkoitetaan sellaista tunnetta, joka syntyy ristiriidasta henkilön ajatusten, uskomusten ja arvojen ja hänen käytöksensä välillä. Kognitiivinen dissonanssi on peräisin ajatusten yhteensopimattomuudesta, mikä luo ihmisissä huomattavaa epämukavuutta. Kun dissonanssia ilmenee, henkilö pyrkii aktiivisesti välttämään tilanteita ja tietoa, jotka todennäköisesti lisäisivät tätä ristiriitaa, pyrkimyksenään vähentää sitä. Henkilöillä on taipumusta varoa ärsykkeitä, jotka saattaisivat johtaa heidät takaisin alkuperäiseen dissonanssin tilaan. He kaihtavat tilanteita, ihmisiä, ajatuksia ja paikkoja, joissa he joutuisivat kohtaamaan ristiriidan uudelleen, ja pyrkivät hakemaan kolmansien osapuolten hyväksyntää tarinaansa ja syihin, jotka saivat hänet sepittämään ne – sillä hänen on perusteltava käytöksensä jotenkin. Termin kehitti Leon Festinger, ja sitä käytetään esimerkiksi sellaisten ihmisten psykososiaalisessa analyysissa, jotka perustelevat tekojaan piilottelemalla ryhmän sisällä tai lauseen “meitä käskettiin” takana.



…Kuinka tämä näyttäytyy genderliikkeessä?

Sukupuolen moninaisuuteen uskovat pitäytyvät tiukasti omiensa joukossa. Lähipiiriin hyväksytään vain samanmielisiä. Sosiaalisen median aikakautena on helppo kontrolloida esimerkiksi sitä, kuka on kaveri- tai seuraajalistalla. Sellaiset ihmiset, jotka ovat esittäneet lievästikin kriittisiä kysymyksiä aiheeseen liittyen, estetään ja poistetaan nopeasti. Twitterissä jaellaan blokkisuosituksia, kun havaitaan väärinajattelija: näin kaikki muutkin ”oikeamieliset” voivat nopeasti käydä estämässä kyseisen henkilön.




Selaimeensa voi myös hankkia lisäosan Shinigami Eyes, joka tunnistaa etukäteen vaaralliset ihmiset, sivustot, artikkelit ja ryhmät – nämä näkyvät käyttäjälle punaisena. Näin voidaan jo etukäteen varmistaa, että ei tule vahingossakaan klikanneeksi auki mitään genderismiä kyseenalaistavaa. Tämä on yksi keino välttää kognitiivista dissonanssia. Kun vasta-argumentteja ei näe ja väärinajattelijat vaiennetaan tai estetään välittömästi, ei ole vaaraa siitä, että sisäisen ristiriidan aiheuttama epämiellyttävä tunne kasvaisi sietämättömäksi. Maailman hirveimmän transvihaajan, JK Rowlingin, kirjoja kehotettiin polttamaan. Eräs transidentifioituva mies – kirjallisuuden professori – vihjaili Twitterissä, että aktivistien pitäisi etsiä käsiinsä Abigail Shrierin kirja “Irreversible Damage” ja repiä sen sisukset irti ilman suostumusta. (Hän myöhemmin deletoi twiittinsä ja väitti, että se oli vain vitsi. Uskoo ken tahtoo.)


Kirjojen tuhoaminen ja jopa niiden poltto on toki kautta aikain ollut sivistyneistön hommaa, eiks je?


Ei lisättävää.


Tiedon vääristely ja suoranainen valehtelu on olennainen osa genderliikettä. Biologiset faktat on heitetty romukoppaan. Mies, joka tuntee olevansa nainen, on kirjaimellisesti nainen kaikkine kehonosineen, riippumatta siitä onko hän esimerkiksi käynyt sukupuolenkorjausleikkauksessa vai ei. Tällaisilla naisilla on ”naispenis.” Naiseksi identifioituvat miehet voivat myös tällä logiikalla olla aivan aitoja lesboja. Ne, jotka ovat asiasta eri mieltä, leimataan välittömästi transfoobikoiksi tai transvihamielisiksi.


Tässä SETA:n käsitys sukupuolesta. Biologiaa sinällään ei mainita sanallakaan – sen sijaan sukupuoli nähdään myös “sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista koostuvana jatkumona.”

Sukupuolen moninaisuutta puolustavat esittävät usein faktana senkin, että koska on olemassa intersukupuolisia ihmisiä, on olemassa myös tusinoittain eri sukupuolia. Sillä ei ole väliä, että intersukupuolisuus on todistetusti kehityshäiriö: agendan ajamiseen valjastetaan kaikki, mikä voisi vähääkään tukea genderismin pääsanomaa eli sitä, että sukupuoli olisi vain sosiaalinen käsite. Intersukupuoliset eivät missään nimessä ole todiste mistään kolmannesta tai ”muusta” sukupuolesta, mutta sillä ei ole väliä genderisteille. Intersukupuolisilta itseltään ei toki tässä ole asiasta kyselty, ja moni häiriöstä kärsivä toivoisi, ettei heidän tilaansa käytettäisi keppihevosena ideologian edistämisessä.

Koko liike perustuu suoranaiselle tieteen kieltämiselle, ja sitä vastaamaan on luotu oma, keinotekoinen todellisuutensa. Moninaisuuteen uskovilla on käytössään aivan oma termistönsäkin, ja tämän lisäksi on kehitelty iso liuta mitä erikoisempia ”sukupuolia” (tai sukupuoli-identiteettejä). Sanojen merkitystä hämärretään tarkoituksellisesti, ja monilla sivustoilla aivan avoimesti sanotaankin, että kaikki on subjektiivista: se, miten mitäkin sanaa tietyssä kontekstissa käytetään, riippuu siis täysin sanojasta itsestään. Tämän vuoksi voi olla hankalaa keskustella aiheesta – ei voi koskaan olla varma, mitä tietyllä sanalla kulloinkin tarkoitetaan. Maalitolpat liikkuvat nopeasti ja diskurssissa on vaikea pysytellä mukana, ellei keskustelua seuraa päivittäin.  


Termistö on siis olemassa, mutta se on samalla myös täysin yksilöllistä. Lähde: SETA

Joissain tapauksissa genderpiireissä kannustetaan myös pistämään välit poikki esimerkiksi omiin vanhempiin, jos he eivät tunnu hyväksyvän henkilön uutta identiteettiä ja tämän omaksumaa ideologiaa. On olemassa niin sanottuja ”sateenkaarivanhempia” (jotka ovat useimmiten vain puolituntemattomia ihmisiä internetissä) – he tarjoavat turvallisen ympäristön vastikään rekrytoidulle. Heiltä on tiedossa vain validaatiota ja kannustamista, ei siis ole vaaraa siitä, että kukaan kyseenalaistaisi tai millään tapaa epäilisi uuden identiteetin oikeellisuutta.

3. Kultit: Sortokompleksi, pelon ilmapiiri, ekskommunikointi

Kulteille ominaista on se, että sen luoma oma todellisuus nähdään ainoana oikeana tapana jäsentää ympäröivä maailma sekä yksilön oma identiteetti. Asetelmaa vahvistetaan jatkuvasti ”me vastaan te” -retoriikalla. Oma puoli on oikeamielinen, kriitikot ovat kerettiläisiä. Kaikki liikettä kyseenalaistava toiminta on niin sanottua sortoa, joka puolestaan on kultin jäsenille olevinaan todiste siitä, että ”meidän puolemme” on oikeassa, sillä se on jatkuvan häiriköinnin kohteena. Vaisutkin kysymykset koetaan välittömästi häiriköintinä ja kiusaamisena.


Vastapuolesta käytetään usein hyvin negatiivista kieltä, ja heidät leimataan pahoiksi. Latautuneella sanastolla kasvatetaan kuilua oikeamielisten ja kriitikoiden välillä, ja tekniikka toimii siitäkin syystä, että kultin jäsenten ei sallita nähdä vastapuolen argumentteja. Luotetaan sokeasti siihen, että kyseenalaistajat ovat ilkeämielisiä alistajia. Kultin jäseniä kehotetaan tarkastelemaan omien ajatustensa, tunteidensa ja kielenkäyttönsä lisäksi myös toistensa sanoja ja tekemisiä. Väärintekijät ilmiannetaan, ja heitä voidaan rankaista. Jatkuva monitorointi pitää jäsenistön ruodussa. Mitä puhdasoppisempi yksilö on, sitä parempi: oikeanlaisesta käytöksestä saa tunnustusta ryhmän sisällä. Ne, jotka puolestaan ovat langenneet väärinajatteluun, voidaan pahimmissa tapauksissa ekskommunikoida eli erottaa kultista tyystin. Monissa lahkoissa on olemassa jo esimerkkitapauksia, joihin voidaan viitata, jos vaikuttaa siltä että joku jäsenistä alkaisi kyseenalaistaa doktriinia. Koska kultit ovat hyvin eristäytyneitä, toimii tämä tehokkaana pelotteena – mikäli jäsen erotettaisiin, hän menettäisi koko lähipiirinsä. Yksilöt tiedostavat riskin, ja pyrkivät välttämään erottamista hinnalla millä hyvänsä.

Jos kultista taas pyrkii lähtemään itse, jäsen usein häpäistään ja maalaillaan samalla uhkakuvia siitä, mitä kauheuksia hän voi odottaa kultin ulkopuolella. Vahvan uskonnollisissa kulteissa pelotellaan helvetillä, paholaisilla ja ikuisella kiirastulella. Saatetaan myös vihjailla, että ilman kulttia yksilö saattaisi päätyä tekemään itsemurhan.


…Kuinka tämä näyttäytyy genderliikkeessä?

”Me hyvät vs. te pahat” -asetelma näkyy vahvasti genderliikehdinnässä. Sukupuolen moninaisuus on ainoa oikea tapa nähdä maailma – muut ovat harhaoppisia väärinajattelijoita ja sortajia. Kriitikkoja verrataan jatkuvasti esimerkiksi natseihin tai äärioikeistolaisiin, riippumatta heidän todellisista poliittisista & henkilökohtaisista näkemyksistään. Erittäin negatiivisesti latautuneella sanastolla kasvatetaan tarkoituksella kuilua oikea- ja vääräoppisten välillä. Kukapa haluaisi ryhtyä juttusille natsin kanssa? Puhutaan usein sortamisesta, transvihasta ja transfobiasta, ja näitä sanoja heitellään ilmoille hyvin herkästi. Yhdysvalloista alkanut ”emme edes keskustele tästä” -kulttuuri näkyy vahvasti myös genderliikehdinnässä. Ei debattia, ei ongelmia.


En ole törmännyt yhteenkään genderkriittiseen holokaustinkieltäjään tai natsiin, saati siihen, että genderdoktriinin kieltäjät haluaisivat luoda jonkinlaisen “biologisesti puhtaan” maailman, mutta eihän tässä faktoilla ole ollut väliä alun alkaenkaan.


#NoDebate. Älkää edes yrittäkö keskustella. Resistance is futile. Kyseisen kuvan uudelleentwiittasi Trans Ry:n varapj, Julia Peltonen.

Someaikakautena toisten jäsenten tarkkailu on helppoa. Twitterissä voi esimerkiksi nähdä, minkälaisia ihmisiä kukin seuraa, ja millaisista päivityksistä on tykätty. Saatetaan kaivella vanhoja postauksia ja vaaditaan selontekoa siitä, miksi oli sortunut väärinajatteluun. On tärkeää pitää itsensä lisäksi kaikki muutkin ruodussa. Itsenäistä ajattelua ei missään nimessä suosita. Olet turvassa niin pitkään, kun mukaudut ryhmän sisäisiin normeihin mukisematta. Pienikin vivahde-ero saattaa saada aikaan suoranaisen somemyrskyn. Se, joka puhuu tai käyttäytyy virheellisesti, voidaan ”sheimata” sosiaalisessa mediassa. Joissain tapauksissa yksilön onnistuu anoa anteeksiantoa (ks. aiemmin mainitsemani Pekka Poudan tapaus).


Toisinaan kerettiläinen taas heivataan liikkeestä ulos ja leimataan ilkeämieliseksi, pahantahtoiseksi vääräoppiseksi. Vain sataprosenttinen katumus hyväksytään – opinkappaleet sukupuolen moninaisuudesta tulee tunnustaa täysin. Aiemmat puheensa täytyy pyörtää. Valitettavasti tämäkään ei aina auta. Kun kasvot on menetetty, olet hylkiö ja sortaja.


Uskonluopioiksi ei lueta vain doktriinin sisäistäneitä – tämä ajattelu ulotetaan koskemaan aivan kaikkia, myös niitä, joiden positio on aiheeseen liittyen neutraali tai mitäänsanomaton. Niin sanottujen ”ulkopuolisten” vetäminen mukaan diskurssiin vahvistaa pelon ilmapiiriä. Jos kuka vain voidaan häpäistä ja haukkua laimeastakin kritiikistä, kukapa edes haluaisi ottaa kantaa? On helpompi myöntyä kuin asettaa itsensä epämiellyttävään tilanteeseen.


Pahimpia aatevihollisia ovat detransitioituneet yksilöt: eli ne, jotka aloittivat matkansa transpolulla, mutta myöhemmin syystä tai toisesta päättivät lopettaa hoidot ja hyväksyä sen, etteivät he koskaan olleetkaan syntyneet väärään vartaloon. Tällaiset henkilöt ovat genderideologialle ehdottoman vaarallisia. Ovathan he elävä esimerkki siitä, että ”trans” on tila, jonka voi myös kieltää. Aivan kuten fundamentalistisssa, uskonnollisissa yhteisöissäkin, nämä herjaajat nähdään petollisina, kavalina doktriinin kieltäjinä. Samalla heidän päätöksensä detransitioitua vie pohjan ideologian pääperiaatteelta, eli siltä, että trans olisi synnynnäinen tila, joka on muuttumaton. Detransitioituneet on siis ekskommunikoitu ryhmästä täysin.

Loppukommentti

Kultismi ja genderideologia eivät mene aivan yksi yhteen – genderpiireistä puuttuu esimerkiksi ylin johtohahmo tai jumaluus, joka on yleistä kulteille. En ole tämän lisäksi kuullut minkäänlaisesta fyysisestä rankaisemisesta, mikä on myös tyypilllistä fundamentalistisille kulteille.

Yhteneväisyyksiä ei kuitenkaan voi mielestäni enää tässä vaiheessa kieltää. Someaikakausi on avannut aivan uusia ulottuvuuksia salaliittoteorioiden ja kulttien toimintaan ja syntymekanismiin liittyen. Enää ei tarvitse eristäytyä fyysisesti, pukeutua kaapuun ja hokea mantroja salaseuroissa: riittää, kunhan kieltäytyy seuraamasta ihmisiä sosiaalisessa mediassa ja lisää somebioonsa asiaankuuluvat markkerit (pronominit, sukupuoli-identiteetin jne.) – ja välttää kaikin keinoin sellaista tietoa, mikä olisi ristiriidassa genderideologian päädoktriinien kanssa. Somealustojen ja YouTuben algoritmit ovat myös omiaan pitämään ihmiset vain “oikein ajattelevien” seurassa. Kunnon genderideologi ottaa toki myös aina innokkaasti osaa väärinajattelijoiden joukkohäirintään, solvaamiseen ja sheimaamiseen.

Nähdäkseni genderismi onkin aivan uudenlainen kultin ilmentymä. Aiheesta ei tähän mennessä ole vielä juurikaan minkäänlaista syväanalyysiä. Sitä saanemme odotella joitain vuosia, kunhan ilmiötä ruotivat psykologit ja tutkijat pystyvät selkeämmin havainnoimaan, mitkä taustavaikuttimet johtivat nykyiseen genderideologiaan ja kuinka sen onnistui levittäytyä niin tehokkaasti jopa poliittiseen päätöksentekoon.

On myös hyvä tiedostaa, että tiedepiireissäkin “väärinajattelijoita” pyritään jatkuvasti aktiivisesti vaientamaan. Kunhan pelon ilmapiiri hälvenee ja ihmiset heräävät tästä erikoisesta joukkopsykoosin kaltaisesta tilasta, saanemme nähdä aikamoisen liudan genderismiä kritisoivia tutkimuksia sekä dokumentteja.

Lisään tähän aivan loppuviimeksi sen, että kun pyrit vuoropuheluun gendersieluun uskovien kanssa, puhutkin kulttiajatteluun taipuvaisen kanssa. Älä siis odota kovin hedelmällistä ajatuksenvaihtoa. Sinut todennäköisesti joko pyritään käännyttämään oikeaoppiseksi, tai joudut välittömästi blokkilistalle. Oma energia kannattaa käyttää sellaisten ihmisten kanssa keskustelemiseen, jotka eivät joko ole aiheesta vielä kovin tietoisia, tai jotka ovat jo havainneet ryhmän sisäisiä paradokseja. Kukin tehkööt tietysti omat johtopäätöksensä siitä, onko genderismi tämän päivän kultismia – vai jotakin muuta.

Kysymyksiä #OikeusOlla -kansalaisaloitteesta

Seuraava teksti ei ole omani, en siis ota kunniaa tämän kirjoituksen sisällöstä. Haluan kuitenkin tuoda näitä erittäin tärkeitä kysymyksiä omaltakin osaltani suuremman kansan – sekä toivottavasti myös asiasta päättävien poliitikkojen – tietoisuuteen. Suuri kiitos tämän laatijalle!
Olen muokannut tekstiä hieman niiltä osin, kun koin tarpeelliseksi selkeyttää rakennetta tai sanavalintoja. Tämän lisäksi olen upottanut linkkejä liittyen esim. relevantteihin tutkimuksiin sekä artikkeleihin. Olkaa hyvät:

——

KYSYMYKSIÄ SUKUPUOLEN ITSEMÄÄRITTELYÄ PUOLTAVASTA KANSALAISALOITTEESTA

Kuudes huhtikuuta 2021 Kansalaisaloite-sivulla pantiin vireille aloite laillisen sukupuolen muuttamisprosessin määrittelystä uudelleen. Tämä lakialoite on nyt saanut vaaditun määrän kannatusilmoituksia ja tulee etenemään eduskunnan käsiteltäväksi. Olen seurannut vastaavia aloitteita ja lakeja muualla maailmassa ja luin tämän aloitteen läpi hyvin tarkasti. Minulla on erinäisiä kysymyksiä sekä siitä mitä aloitteessa sanotaan, että siitä mitä siinä ei sanota. Pidän aloitetta nykymuodossaan erittäin huolestuttavana syystä, että se jättää alla esitetyt tärkeät kysymykset täysin huomiotta.

Kansalaisaloitteen alkuperäinen teksti on luettavissa täältä. Pyydän että luette sekä aloitteen, että esittämäni kysymykset tarkasti läpi. 

Kansalaisaloitteen sisältämät käytännöt on aloitteessa nimetty “itsemääräämisoikeudeksi.” Tässä on kyseessä käsite, joka englanninkielisessä maailmassa tunnetaan termillä “self-ID” ja joka olisi parempi kääntää – vaikkakin kömpelösti – itseidentifikaatioksi. Aloitteessa käytetään puheena olevasta prosessista termiä “sukupuolen vahvistaminen,” mutta tosiasiassa kyse on laillisen sukupuolen muuttamisesta.

Kansalaisaloitteen huomattavin muutos nykyisiin lakeihin on, että laillisesta sukupuolesta tulisi puhtaasti ilmoitusasia, jota varten ei vaadittaisi mitään muuta kuin itse ilmoituksen teko. Tähän ei vaadittaisi diagnoosia, ei lääkehoitoja, ei leikkauksia, ei “vastakkaisen sukupuolen roolissa elämistä,” ei minkäänlaisia muutoksia henkilön itsensä kohdalla, tai minkäänlaisia todisteita. Kuka tahansa voisi aloitteen tekstin perusteella muuttaa laillisen sukupuolensa elektronisen palvelun kautta. Aloite ei edes mainitse harkinta-aikaa, joten on syytä olettaa, että muutos lailliseen sukupuoleen tulisi voimaan välittömästi. Lakialoite lähtee oletuksesta, että pelkkä ilmoituksen teko on riittävä osoitus henkilön kokemasta ja todellisesta tarpeesta, sekä heidän vilpittömyydestään ja rehellisyydestään.

Tämän lakialoitteen mukaan henkilön “laillinen sukupuoli” riippuisi pelkästään henkilön omasta ilmoituksesta. Sama lakialoite ei kuitenkaan missään vaiheessa selitä, mihin asioihin laillista sukupuolta sovellettaisiin.

Aloite kohtelee käsitettä “sukupuoli” kuin se olisi joko pelkästään laillinen kysymys, tai sisäisen sukupuoli-identiteetin ilmentymä. Kansalaisaloite ei missään vaiheessa edes tunnusta fyysisen sukupuolen olemassaoloa, koko teksti viittaa ainoastaan “lailliseen” sukupuoleen. Myös sen enempää nykyinen tasa-arvolaki kuin syrjintälakikaan eivät määrittele sukupuolta. On siis täysin avoinna, tullaanko laeissa ja käytännöissä soveltamaan fyysistä sukupuolta, vai laillista sukupuolta (josta siis tulisi pelkkä ilmoitusasia).

Jos laki tulee käsittelemään sukupuolta pelkästään laillisena asiana, miten voidaan taata, että fyysinen sukupuoli tullaan jatkossakin ottamaan huomioon?

Toivon että kaikki lukevat tämän kansalaisaloitteen huolellisesti läpi, tekstin pituudesta huolimatta, ja miettivät tämänkaltaisen lakitekstin vaikutusta alla oleviin kysymyksiin. Aloitteen herättämät ydinkysymykset on alla lihavoitu.

(Vanhempia ja vanhemmiksi aikovia suositellaan erityisesti lukemaan aloitteen lopusta teksti, jossa selitetään, miten lakia sovellettaisiin alaikäisiin.)

INTIIMITILAT JA NIIHIN PÄÄSY

Tuleeko intiimitilojen erottelu jatkossa perustumaan lailliseen sukupuoleen vai fyysiseen sukupuoleen? On paljon naisia, jotka eivät halua jakaa intiimitilojaan fyysisesti miespuolisten ihmisten kanssa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. seksuaaliväkivallan ja parisuhdeväkivallan uhrit, sekä uskonnolliset ja elämänkatsomukselliset ryhmät.

• Onko näihin ryhmiin lukeutuvilla naisilla oikeus tiloihin, joissa ei ole miespuolisia ihmisiä?
• Onko naisilla tällaisen lain tultua voimaan ylipäätään oikeutta intiimitiloihin, joihin pääsy määräytyy fyysisen sukupuolen perusteella?

Intiimitilojen erottelu fyysisen sukupuolen perusteella ei ole pelkästään mielenrauhan asia, vaan kyse on aina ollut suurelta osin myös turvallisuudesta. Ylivoimaisesti suurin osa seksuaalirikollisista on fyysiseltä sukupuoleltaan miehiä. Ylivoimaisesti suurin osa heidän uhreistaan on fyysiseltä sukupuoleltaan naisia. Lisäksi miehet ovat yleisesti ottaen vahvempia kuin naiset. Fyysisen sukupuolen perusteella eroteltujen intiimitilojen tarkoitus on estää seksuaalirikollisilta helppo pääsy potentiaalisten uhrien keskelle. (Rikollisesti käyttäytyvä voidaan tietysti yhä poistaa tilasta, mutta siinä vaiheessa rikos on jo tapahtunut ja joku on jo joutunut sen uhriksi, suojavaikutus ei siis tällöin toteudu.)

• Miten varmistetaan tämän suojavaikutuksen säilyminen, jos pääsy intiimitiloihin muuttuu lailliseen sukupuoleen perustuvaksi – etenkin kun on jo voitu todistaa, että valtaosa naisiin kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä esim. uimahalleissa tapahtuu nimenomaan unisex-tiloissa?
  

URHEILU

Urheilusta ei juurikaan säädetä laissa, mutta urheilu on eroteltu turvallisuus- ja reiluussyistä fyysisen sukupuolen perusteella naisten ja miesten urheiluun. Erityisesti kontaktilajeissa tämä on tärkeä kysymys. World Rugby -yhdistys on päättänyt, ettei fyysisesti miespuolisia pelaajia voi päästää pelaamaan naisten joukkueisiin, koska tämä olisi naispuolisille osanottajille liian vaarallista. Iso-Britannian rugby-yhdistys sen sijaan sallii osanottajan valita joukkueensa itseidentifikaation perusteella. Monessa perinteisessä urheilulajissa miespuolisilla osanottajilla on selvä ylivoima, joka myös säilyy hormonihoidoista huolimatta.

• Tuleeko pääsy näiden lajien naisten luokkiin määräytymään fyysisen vai laillisen sukupuolen perusteella?
• Tuleeko laillisen sukupuolen muuttaminen ilmoitusasiaksi vaikuttamaan siihen, miten osanottajat jaetaan urheilujoukkueisiin ja -kilpailuluokkiin? Ja tuleeko tämä pätemään sekä kontaktilajeihin, että muihin lajeihin?
  

TERVEYDENHOITO

• Miten turvataan se, että terveydenhoitohenkilökunnalla on aina tieto potilaan fyysisestä sukupuolesta, riippumatta esimerkiksi potilaan tajunnan tasosta? Kenen on vastuu, jos potilasta hoidetaan esimerkiksi väärän fyysisen sukupuolen mukaisilla viitearvioilla ja seurauksena on munuaisvaurio?
• Millä perusteella määritellään sairaanhoidossa potilaiden jakaminen vuodeosastoille? Tuleeko se perustumaan fyysiseen vai lailliseen sukupuoleen? Ja onko potilaalla oikeus valittaa sijoituksesta?
• Valitaanko hoitohenkilökunta fyysisen vai laillisen sukupuolen perusteella? Ja jos potilas ei ole valintaan tyytyväinen, onko potilaalla oikeus valittaa?
• Miten toimitaan potilaan pyytäessä hoitohenkilökuntaa, joka on potilaan kanssa samaa fyysistä sukupuolta?

RUUMIINTARKASTUKSET JA VANKILALAITOS

• Miten määritellään ruumiintarkastusten kohdalla se, kuka ruumiintarkastuksen saa suorittaa? Fyysisen vai laillisen sukupuolen mukaan?
• Onko ruumiintarkastukseen joutuvilla oikeus siihen, että ruumiintarkastuksen suorittaa samaa fyysistä sukupuolta oleva henkilö?
• Millä perusteella määräytyy vankilassa olevan henkilön sijoitus? Fyysisen vai laillisen sukupuolen mukaan? Jos se päätetään laillisen sukupuolen mukaan, miten taataan naispuolisten vankien turvallisuus siinä tapauksessa, että naisten vankilaan siirretään miespuolinen vanki, joka on syyllistynyt seksuaaliseen väkivaltaan naisia kohtaan?

Isossa-Britanniassa vangin sijoitus vankilalaitoksessa määräytyy nyt jo self-ID -periaatteella. On jo tapauksia, joissa nämä siirretyt vangit ovat naisten vankilassa syyllistyneet seksuaalirikoksiin naispuolisia vankeja kohtaan. Lisäksi naisten vankilaan siirretyistä miespuolisista vangeista huomattava osa on seksuaalirikollisia. Tässä ryhmässä seksuaalirikollisten prosenttiosuus on jopa suurempi, kuin miesvankien keskuudessa yleensä. Miten estetään opportunististen seksuaalirikollisten siirtyminen naisten vankilaan?

Onko vankilassa olevilla naispuolisilla henkilöillä ylipäätään oikeus tiloihin, joissa ei ole fyysisesti miespuolisia henkilöitä?

ALAIKÄISEN LAPSEN JA VANHEMPIEN TILANNE

• Miten päätetään, onko vanhempi “kykenevä päättämään puolueettomasti” lapsen puolesta?
• Onko vanhemmalla missään tilanteessa mahdollisuutta kieltäytyä antamasta suostumustaan ilman, että lapselle automaattisesti asetetaan laillinen holhooja, joka sitten antaa suostumuksensa? Tuleeko sama periaate pätemään hormonaalisen kehityksen keskeyttäviin hoitoihin ja leikkauksiin?
  

PALKINNOT, APURAHAT, STIPENDIT

• Millä perusteella tullaan määrittelemään oikeus sukupuolen mukaan rajoitettuihin palkintoihin, apurahoihin tai muihin vastaaviin? Fyysisen vai laillisen sukupuolen mukaan? Naisille tarkoitetut apurahat ja rahapalkinnot on usein tarkoitettu parantamaan fyysisesti naispuolisten henkilöiden mahdollisuuksia toimia kyseisellä alalla.
• Miten taataan, että fyysisen sukupuolen perusteella annettavien palkintojen, apurahojen yms. aiottu vaikutus säilyy, jos ne jaetaan laillisen sukupuolen perusteella?
  

VIRALLISET TILASTOT

Yhteiskunta kerää monissa asioissa tilastoja, joissa ihmiset on jaoteltu fyysisen sukupuolen mukaan. Nämä tilastot ovat hyvin tärkeitä esimerkiksi lakeja säädettäessä, poliittisia ratkaisuja tehtäessä tai resursseja jaettaessa. Asioissa, joissa fyysisten sukupuolten välillä on suuria eroja, pienikin poikkeama todellisissa numeroissa voi aiheuttaa suuren tilastollisen harhan.

• Tullaanko nämä tilastot jatkossa kokoamaan fyysisen sukupuolen vai laillisen sukupuolen mukaisesti?
  

TASA-ARVOLAKI

Suosittelen myös lukemaan tasa-arvolain. Aloitteessa ei millään tavoin mainita ehdotettujen lakimuutosten vaikutusta tasa-arvolain toteuttamiseen käytännössä. On huomattava, että tasa-arvolaki EI määrittele käsitettä “sukupuoli”. On täysin mahdollista, että lakia tultaisiin soveltamaan laillisen sukupuolen mukaisesti, eikä fyysisen sukupuolen, ellei toisin mainita.

Tasa-arvolaki määrittelee “sukupuoleen perustuvan häirinnän” seuraavasti:
“Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan tässä laissa henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista ja jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

• Onko naispuolisilla kansalaisilla oikeutta ilmaista tyytymättömyytensä fyysisesti miespuolisten henkilöiden läsnäoloon intiimitiloissa, vai tulkitaanko nämä ilmaisut sukupuoleen perustuvaksi häirinnäksi?

Tasa-arvolaissa sanotaan seuraavasti:
“Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.”

• Arvioidaanko tässä tapauksessa tilanne fyysisen vai laillisen sukupuolen perusteella?
• Miten taataan, että tasa-arvolain selkeä aikomus fyysisen sukupuolen perusteella tasaisen edustuksen takaamisesta toteutuu?

Tasa-arvolaki toteaa että syrjinnäksi EI lasketa mm seuraavaa:
“— vain joko naisten tai miesten hyväksymistä muun yhdistyksen kuin varsinaisen työmarkkinajärjestön jäseniksi, jos tämä perustuu yhdistyksen säännöissä olevaan nimenomaiseen määräykseen.”
Tullaanko tämä toteuttamaan fyysisen vai laillisen sukupuolen perusteella?

• Jos kriteeriksi otetaan laillinen sukupuoli, tuleeko naispuolisilla henkilöillä jatkossakin olemaan oikeus muodostaa yhdistyksiä, joihin on pääsy sallittu ainoastaan fyysisesti naispuolisilla henkilöillä?
  

TIIVISTETTYNÄ:

Laillisen sukupuolen muuttaminen puhtaasti ilmoitusasiaksi on ongelmaton muutos vain, jos laillinen sukupuoli EI TULE VAIKUTTAMAAN yllä mainittuihin tai niitä vastaaviin asioihin. Mistään ei löydy selkeää tietoa, tulisiko lakimuutos vaikuttamaan näihin asioihin vai ei.

(Lisäksi tasa-arvoasioista ja yhdenvertaisuudesta säädetään yhdenvertaisuuslaissa, sen voi halutessaan lukea täältä.)

Vaarallinen myytti translapsista

Puhuin aiemmassa tekstissäni siitä, kuinka liikehdintä etenee nuorten tyttöjen keskuudessa, mutta kenties huolestuttavin ilmiö genderpöhinässä on ajatus siitä, että pieni lapsikin voisi olla ”trans.”

Lapsista puhuttaessa ei tietenkään ole kyse siitä, että he viettäisivät aikaa nettipalstoilla aiheesta lukemassa – heidän kohdallaan ajatusta transiudesta syöttävät yleensä omat vanhemmat. Kuvitelma siitä, että lapsi olisi syntynyt väärään vartaloon on jo lähtökohtaisestikin absurdi, mutta tätä nykyä sukupuolen moninaisuuteen uskovat näkevät asian täysin päinvastaisesti. Translapsi on heille aivan todellinen ilmiö, ja ilosanomaa edistetään väittämällä, että kyseessä olisi lasten oikeuksien puolustaminen. Olisi esimerkiksi suorastaan edesvastuutonta sanoa omalle pojalleen, että vaikka tämä tykkäisikin pukeutua tyllihameisiin, se ei tee hänestä tyttöä.

Translasten narratiivi seuraa usein samaa kaavaa. Lapsi käyttäytyy tai pukeutuu sukupuolelleen epätyypillisesti (mitä lie se sitten lasten kohdalla edes tarkoittaa). Lapsi saattaa myös aivan ääneen sanoa, että on mielestään vastakkaista sukupuolta. “Valveutuneet” vanhemmat takertuvat normeista poikkeavaan käytökseen ja ottavat lapsen sanoman tosissaan. Eihän pieni lapsi toki voisi kuunaan esittää hassuja, vääristyneitä mielipiteitä itsestään ja ympäröivästä maailmasta! Sen sijaan, että lasta kannustettaisiin olemaan rohkeasti oma itsensä synnynnäisessä vartalossaan, genderpiireissä lapsen käsitystä ”väärästä sukupuolesta” lähdetäänkin vahvistamaan. Translasten ja -nuorten kohdalla suositaan tällöin niin sanottua affirmatiivista mallia, mikä tarkoittaa lyhyesti sitä, että heidän kokemustaan ”sisäisestä sukupuolestaan” pönkitetään täysin kyseenalaistamatta. Retoriikkaan kuuluvat myös väitteet siitä, että ”joillain tytöilläkin voi olla penis” ja niin edelleen.


Mm. tällaisilla valaisevilla kuvilla voidaan lapsiakin asiasta valaista. Käsi ylös – kuka ymmärtää tästä kuvasta yhtään mitään?

Puhutaan tässä välissä hieman lasten seksuaalisesta kehittymisestä. Lapset ovat tietoisia omasta ja muiden sukupuolesta yleensä 3–4-vuotiaina. Kuuteen ikävuoteen mennessä suurin osa tietää jo, mistä vauvat tulevat, vaikka heillä ei useinkaan ole syvällistä ymmärrystä synnytyksestä, raskaudesta ja yhdynnästä. Esikouluikäisten lasten kohdalla ei ole mitenkään erikoista pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin – poika saattaa esimerkiksi pukeutua siskonsa mekkoon, mikä nähdään normaalina käytöksenä tämän ikäisten keskuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ”sukupuolisielu” olisikin sujahtanut väärään vartaloon. Kokeilunhaluisuus on tyypillistä lapsille. Se, kuinka paljon minkäkin ikäinen lapsi tietää sukupuolestaan ja ylipäätään seksuaalisuudesta, riippuu pitkälti myös siitä, miten hänen huoltajansa ja lähipiirinsä ovat aiheita käsitelleet. Alle murrosikäiset lapset eivät ole vielä kykeneviä kriittiseen ajatteluun, sillä tämä ominaisuus kehittyy tyypillisesti vasta teini-iässä.

Kun oma vanhempi siis kertoo lapselleen, kuinka sukupuolia on tusinoittain ja genitaaleilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen sukupuolen kanssa, lapsi tämän usein myös uskoo. Miksipä ei uskoisi? Huoltaja on lapselle ylin auktoriteetti, jonka sanaan luotetaan. Kriittisen ajattelukyvyn puuttuessa lapsella ei ole juurikaan työkaluja lähteä kyseenalaistamaan vanhempiensa sanomaa.

Suomalaisella sivustolla Transperheet.fi eräs nainen kertoo kokemuksistaan translapsen isoäitinä. Poika, joka on aina leikkinyt nukeilla ja jota ei ”poikien lelut” kiinnostaneet, sanoi nelivuotiaana tähdenlennon nähtyään, että toivoisi ”pippelinsä tilalla olevan pimpsa.” En tiedä tämän perheen taustoista enkä halua liikaa spekuloida, mutta mielestäni on erikoista se, että em. tilanteessa isoäiti ei ilmeisesti kysynyt lapselta, miksi hän tällaista toivoisi. Mummon vastaus lapselle oli yksinkertaisesti ”eihän sitä koskaan tiedä,” ja tekstissä annetaan hyvin selkeäsanaisesti ymmärtää, että lapsi nähdäänkin nyt sataprosenttisesti tyttönä.

Kaava on tässäkin tapauksessa täysin sama: epätyypilliseen käyttäytymiseen (poika ei pitänyt poikien leluista) sekä pikkulapsen sanomisiin takertumista, ja absurdi oletus siitä, että lapsi olisikin näiden seikkojen perusteella aivan oikeasti trans.  


Puolet näistäkin 80-luvun lapsista taisivat olla lopulta trans, vaikkeivät sitä tienneetkään.

Mielestäni jo tällainen alaikäisen uskomuksien vahvistaminen sekä ylipäätään niiden totena pitäminen on lapsen manipulointia. Syötetään kuvitelmaa siitä, että sukupuoli tosiaan olisikin vain jokin sosiaalinen konstruktio ja pään sisäinen tuntemus. Uskotellaan lapselle, että on täysin mahdollista, että tyttö olisikin vahingossa syntynyt pojan vartaloon, ja että tämän virheen pystyisi myös jollain tavalla korjaamaan. Näen edesvastuuttomana sellaisen vanhemmuuden, jossa lasta ohjaillaan täysin ideologialle sokeina kuvittelemaan, että tämän vartalossa olisi alunperinkin ollut jotain väärää. Genderpiireissä asia ei aina kuitenkaan jää vain ajatusvääristelyn tasolle. Seuraava etappi transjunassa on niin sanottu sosiaalinen transitio.

Sosiaalisella transitiolla tarkoitetaan sitä, että lapsen kokemaa sisäistä sukupuoli-identiteettiä pyritään tukemaan ja vahvistamaan. Usein se tarkoittaa sitä, että lapseen ruvetaan esimerkiksi viittaamaan vastakkaisen sukupuolen sanoilla ja pronomineilla – myös perhepiirin ulkopuolella. Moni ottaa käyttöön uuden, ”sisäistä sukupuolta” vastaavan nimen. Hius- ja vaatetyyli saattaa muuttua. Lasta voidaan rohkaista leikkimään ”vastakkaisen sukupuolen leikkejä.” En henkilökohtaisesti käsitä, miksei poika voisi leikkiä nukeilla ja kasvattaa pitkät hiukset muuttumatta tytöksi?
Pyrkimyksenä on hyväksyä lapsi omana itsenään, ja teorian tasolla tämä saattaakin kuulostaa positiiviselta. Sosiaalinen transitio kuvataan usein lasta kohtaan rakastavana ja empaattisena tekona. Translapsiin keskittyvillä sivustoilla tämä askel nähdään lähestulkoon ainoana tapana rakastaa lastaan ehdottomasti. Samalla tietysti maalaillaan uhkakuvia siitä, että mikäli tälle tielle ei lähde, on mahdollista että lapsesta tulee ahdistunut, masentunut ja itsetuhoinen. Asunnottomuudesta ja HIV:istäkin puhutaan.

Genderistien piireissä sellaista lähestymistapaa harvoin suositellaan, jossa asiaa lähestyttäisiin reaalimaailman puitteissa – mutta yhtä kaikki siltikin rakastavasti ja lasta tukien. Olisi tietysti ideologian vastaista ruveta puhumaan lapselle biologisesta sukupuolesta: sitä kun ei oikeastaan ole edes olemassa. Realistista lähestymistapaa kutsutaan monesti myös ns. translapsen ”eheyttämiseksi.” Sana on kopioitu suoraan homoseksuaalien eheyttämisterapiasta, joka tarkoittaa sitä, että homo pyritään ”käännyttämään” heteroksi. Retoriikka toimii: länsimaissa homoseksuaalien eheyttäminen nähdään aiheestakin kammottavana, vanhanaikaisena puoskarointina, ja tämä tunteita herättävä termi on nyt onnistuneesti valjastettu genderliikkeen käyttöön. Olen tosin täysin eri mieltä siitä, että olisi minkäänlaista ”eheyttämistä” kertoa lapselle, että tämän biologinen sukupuoli ei tule muuttumaan. Lapsen kannalta tärkeintä olisi hyväksytyksi tuleminen esimerkiksi pinkistä ja nukkeleikeistä pitävänä poikana. On myös erittäin relevanttia pohdiskella, eheytetäänkö tässä lopulta homoja transeiksi sen sijaan, että heitä eheytettäisiin heteroiksi. Sukupuolelleen ”epätyypilliset” lapset ovat usein homoseksuaaleja, ja moni samasta sukupuolesta kiinnostunut on kuvaillut varhaislapsuuttaan mm. siten, ettei kokenut kuuluvansa muiden samansukupuolisten joukkoon. Kun tämä on jo ennestään tiedossa, on ehdottoman tärkeää miettiä sitä, ollaanko tässä perustavanlaatuisella tavalla sekaantumassa lapsen seksuaaliseen suuntautumiseen? Moni tietämäni homoseksuaali (sekä myös heteroseksuaali ”epätyypillinen”) seuraa tämänhetkistä diskurssia kauhuissaan – he näkevät näissä translapsissa heijastumia omaan menneisyyteensä.





En näe myöskään mitään pitkän tähtäimen hyötyä siitä, että lapsen annetaan uskoa mahdottomuuksiin näinkin isossa asiassa. Etenkään, kun ryhdytään tarkastelemaan lapsen transitioitumisen fysiologista puolta – se on seuraava askel lapsen transition tiellä. Suomessa eri transjärjestöt sekä erinäiset poliitikot ovat esimerkiksi vahvasti hormoni- eli puberteettiblokkereiden kannalla. Mainitsin näistä jo nuoriin tyttöihin liittyvässä tekstissäni. Tällä hetkellä esimerkiksi Transpoli ei määrää blokkereita, mutta lobbaaminen niiden hyväksymisestä hoitomuotona on jatkuvaa. Vaikka ei ole olemassa mitään pitkän aikavälin puolueetonta tutkimusta blokkereiden hyödyllisyyden & turvallisuuden puolesta, ideologialle sokaistuneet jaksavat pauhata niiden helpon saatavuuden puolesta.

Kerrataanpa, mitä nämä blokkerit ovat, ja mitä niillä pyritään saamaan aikaan. Kun näitä annetaan sukupuoliristiriidasta kärsiville nuorille, tarkoituksena on estää tai hidastaa vartalon kehittymistä teini-iässä ”vääräksi sukupuoleksi.” Teini-iän aikaansaamia luonnollisia muutoksia kehossa pyritään minimoimaan. Perimmäisenä toiveena tässä on siis helpottaa translapsen elämää niin, että hänen kehonsa ei olisi niin näkyvästi yhdistettävissä siihen omaan biologiseen sukupuoleen. Genderpiireissä väitetään, että blokkereilla aikaansaadut muutokset voitaisiin peruuttaa, eivätkä ne olisi vaarallisia nuorille, mutta nämä ovat yksinkertaisesti valeita. On olemassa alustavaa tietoa siitä, että tällaisten lääkkeiden antaminen voi aiheuttaa mm. osteoporoosia ja estää aivojen kypsymisen. Pituuskasvu tyssää. Pojilla sukupuolielimet eivät kehity normaalisti – lopputuloksena saattaa olla niin sanottu mikropenis. Lisäksi ”viivästytettyä” murrosikää ei saa takaisin – se ei ala enää itsestään, jos hoitoa on jatkettu tarpeeksi pitkään. Tuoreessa selvityksessä todettiin, että blokkereita puoltavat tutkimukset ovat myös käyttäneet liian pieniä otantoja, eikä niissä ole ollut kontrolliryhmiä. Kaiken kaikkiaan blokkerimyönteiset tutkimukset nähtiin huonolaatuisina. Eikä kannata unohtaa sitä, mitä varten hormoniblokkerit on alun perin kehitelty: mm. eturauhassyöpää ja endometrioosia hoitamaan. Tällaisen lääkityksen antaminen lapselle, jotta voitaisiin estää murrosiän kehonmuutokset, on niin sanottua off label-käyttöä. Niitä käytetään siis tietoisesti korjaamaan sellaista ongelmaa, jota varten lääkitystä ei ole edes kehitetty.

Transperheet.fi -sivulla ”kumotaan” virheellisiä väittämiä niin ala-arvoisesti, että seiskaluokkalainenkin pystyisi parempaan. Tässä yksi taidonnäyte perin surkeasta argumentoinnista:


Aikakone mainittu, argumentti voitettu!

”Myyttejä” puretaan toistelemalla, että kaikki kritiikki olisi harhaanjohtavaa. Näinkin lyhyessä tekstissä sanaa on käytetty peräti kahdeksan kertaa.

Teini-ikä alkaa lapsilla yhä nuorempana, tätä nykyä yleensä 8 ja 14 ikävuoden välillä. Mikäli blokkereilla haluttaisiin siis estää murrosiän aikaansaamat fyysiset muutokset, on täysin mahdollista, että niitä määrättäisiin jopa alle kymmenvuotiaille lapsille. Tämän ikäisillä ei ole vielä kykyä antaa tietoista suostumustaan hyvin invasiivisen lääkityksen aloittamisesta. Murrosikäiset ovat kaikesta huolimatta edelleen lapsia, riippumatta siitä, kuinka nopeasti heidän vartalonsa kehittyy – aivojen on todettu kypsyvän vasta n. 25-vuotiaana. Briteissä uutisoitiin viime vuoden lopulla oikeustapauksesta Keira Bell vs. Tavistock, jossa tuomioistuin teki alustavan päätöksen siitä, että alle 16-vuotias on liian nuori antamaan suostumuksensa blokkerihoidon aloittamiseen. Tästä ei uutisoitu kotimaisessa mediassa lainkaan, huolimatta siitä, että hormoniblokkereista pöhistään Suomessakin innokkaasti. Saarivaltiossa tapaus herätti runsaasti kysymyksiä paikallisten transklinikoiden toiminnasta ja eettisyydestä, ja olisi erittäin toivottavaa, että aiheesta herättäisiin puhumaan meilläkin.


Kuvassa Keira Bell – detransitioitunut nuori nainen, joka haastoi Tavistock-klinikan onnistuneesti oikeuteen.

Hormoniblokkereissa on sekin huolestuttava puoli, että hoidon aloittaneista yli 90%:n on todettu jatkavan lääkityksen tiellä. Tämä siitäkin huolimatta, että valtaosalla sukupuoliristiriita hälvenee itsestään murrosiän aikana tai sen jälkeen. Blokkereista seuraava etappi on vastakkaisen sukupuolen hormonit, sekä tietenkin erilaiset invasiiviset sukupuolenkorjausleikkaukset. Kannattaa myös pitää mielessä, että mikäli lasta lääkitään blokkereilla ja sen jälkeen hormoneilla, hänestä saattaa tulla hedelmätön. Genderistit puolustelevat tätä sillä, että lapsi voisi kuitenkin jäädyttää sukusolujaan sen varalta, että haluaisi aikuisena biologisia lapsia. Mutta kuinka moni alaikäinen on tosiasiassa valmis pohdiskelemaan näinkin suuria asioita? Nuorena meillä on tunnetusti jyrkkiäkin mielipiteitä, ja saatamme olla aivan varmoja esimerkiksi siitä, ettemme koskaan halua lapsia. Mieli saattaa kuitenkin vuosien mittaan muuttua, ja se on täysin normaalia. Onko oikein asettaa kasvava ja kehittyvä nuori sellaiseen tilanteeseen, jossa tämän täytyy vielä itsekin lapsena ajatella koko loppuelämäänsä mahdollisesti vaikuttavia asioita? Kuka näissä tilanteissa ottaisi vastuun, vai nähdäänkö alle 16-vuotiaat jostain syystä niin kypsinä, että he voivat päättää tulevaisuuden perhetilanteestaan – mutta eivät siltikään (oikeutetusti) saa ostaa kaupasta siideriä?



Tulen puhumaan erilaisista sukupuolenkorjausleikkauksista erillisessä kirjoituksessaan, sillä aihe on niin laaja, että haluan myöhemmin avata sitä yksityiskohtaisemmin.

Summa summarum – mitä ihmettä on olevinaan ”translapsi?” Kuvittelevatko genderretoriikkaan uskovat olevansa edistyksellisiä, kun näkevät lasten leikit ja mielenkiinnon kohteet täysin sukupuolittuneina? Onko vastuullista kuvitella, että alle kouluikäisten satunnaiset kommentit sukupuolikokemuksestaan olisivat valtaosassa tapauksista mitään muuta kuin, no, lapsen puhetta? Nykytutkimusten valossa hormoniblokkereiden – joita markkinoidaan ”teini-iän pausenappulana” – on todettu olevan kyseenalaisia, ja lisäksi oikeusoppineetkin ovat sitä mieltä, että alaikäiset eivät pysty antamaan moisen lääkityksen aloittamiseen tietoista suostumustaan.
Kuinka tehokas niin sanottu affirmatiivinen malli lopulta on: onko oikein uskotella kasvavalle lapselle, että tämä olisi syntynyt väärään vartaloon, ja että hänen sukupuolensa voitaisiin tulevaisuudessa korjata? Ymmärtääkö teini-ikäinenkään, minkälaisista leikkauksista on todellisuudessa kyse, kun puhutaan sukupuolenkorjauksesta?

Kuinka edistyksellistä on liikehdintä, jossa sukupuolistereotypiat jylläävät, ja lapsiakin tungetaan henkilökohtaisten mieltymystensä perusteella vastakkaisen sukupuolin rooliin? Jossa nuorille oltaisiin surutta antamassa heidän kehitykselleen vahingollista, kokeellista lääkitystä? Jossa fetisistisiä miehiä hyysäillään, ja samalla yritetään estää naisia puhumasta ongelmistaan ja vartaloistaan? Jossa homoseksuaalisuutta ei oikeastaan olisi olemassakaan?
Jossa biologia kategorisesti kielletään? Jossa tiedettä halveksutaan ja vähätellään?



Edit: unohdin lisätä kolmannelta taholta saamani kuvankaappauksen Twitteristä, kun yritin hieman kysellä blokkereista:


Upeaa argumentointia. Kiitos välittömistä blokeista, Riikka Pöntinen sekä Minja Koskela.
Edustatte todellista feminismiä.

Uiskentelen lähellänne, vaikkette sitä itse huomaisikaan.